Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
19.5.2002

 

Nuorten kunnallinen taistelu alkanut
Porvoossa ja Lahdessa nuoret valtaavat taloja ja katuja ja vaativat muutosta kaupungin nuorisopolitiikkaan

 

Nuoret ovat tämän kevään aikana lähteneet liikkeelle protestoimaan kotikuntiensa surkeaa nuorisopolitiikkaa vastaan. Päällimmäisenä tunnuksena tässä suoraan toimintaan tukeutuvassa taistelussa on ollut vaatimus harrastus- ja kokoontumistilojen saamiseksi nuorille. Toimintamuotoja ovat mm. talonvaltaukset, kadunvaltaukset ja mielenosoitukset.

 

Etupäässä Porvoossa toimiva Itä-Uudenmaan vaihtoehtotoiminta on tämän vuoden alussa perustettu ryhmä, jonka ensimmäinen käytännön toimi oli vallata vuosikausia tyhjillään ollut talo Suistokadulta Porvoon keskustan tuntumasta. Noin kymmenen nuoren ryhmä valtasi talon 22.3., tarkoituksena oli ottaa talo oleskelu- ja soittelutiloiksi. "Ajateltiin järjestää sinne kahvila, treenikämppä, paikka missä oleskella", tiivistää eräs valtauksessa mukana ollut.

Ensi töikseen nuoret alkoivat siivota taloa. Talossa olleet omistajan tavarat pantiin talteen, muuta roskaa ja törkyä talosta kannettiin ulos kymmeniä jätesäkillisiä. Lattian perusteellisen jynssäämisen jälkeen nuohooja kutsuttiin tarkistamaan talon hormit, jotta kaakeliuunien lämmittäminen onnistuisi.

Yli kahden viikon ajan talolla oli päivittäin viitisentoista nuorta. Sähköt olivat käytössä, mutta vesi piti kantaa muualta. 6.4. järjestettiin uudet siivoustalkoot, ja tarkoituksena oli pitää myös tupaantuliaiset. Tuolloin kuitenkin poliisi ja talon omistavan perikunnan edustaja saapuivat paikalle ja käskivät nuorten poistua. Joidenkin nuorten henkilötiedot otettiin ylös. Perikunnalla ei ole talolle mitään käyttöä, mutta talon vierestä on vastikään myyty miljoonatontti rakennusliikkeelle.

Seuraavaksi Itä-Uudenmaan vaihtoehtotoiminta järjesti mielenosoituksen. Perjantaina 3.5. Porvoossa nuoret osoittivat mieltään kaupungin nuorisopolitiikkaa vastaan ja vaativat mm. lisää harrastustiloja nuorille. Erään mielenosoitusta järjestämässä olleen nuoren mukaan kaupungin nykyinen nuorisopolitiikka ei tarjoa nuorille muita vaihtoehtoja kuin juomisen ja narkkaamisen kaduilla. Siksi ryhmä toimii "lähinnä sillä periaatteella, että olisi edes jokin syy olla jättämättä koulua kesken", hän kertoo. Mielenosoitukseen osallistui noin 60 nuorta.

Eräs mielenosoituksen pääviesteistä oli se, että nuoret ovat kyllästyneet kaupungin politiikkaan purkaa vanhoja käyttökelpoisia rakennuksia, joissa toimii mm. bändien treenikämppiä, ja samaan aikaan kaupunki ei tee mitään osoittaakseen nuorille uusia harrastustiloja.

Sanomalehti Uusimaan mukaan "nuorisomielenosoitus yllätti", mutta yllättävää tapahtumassa oli lähinnä se, että sellaista ei ollut sattunut Porvoossa aiemmin. Kuten mielenosoitukseen osallistunut Saara Tamminen Borgåbladetissa 4.5. kertoo: "Nuoret eivät enää aio vain olla hiljaa ja antaa asioiden tapahtua. Sanotaan, että politiikka ei kiinnosta nuoria, mutta tämä osoittaa, että meitä kiinnostaa, mitä tapahtuu."

Eräs toinen ryhmän toimintaan osallistuva kuvaili tunnelmia mielenosoituksen jälkeen seuraavasti: "Jos mitään ei tapahdu, niin sitten pidetään isompi mielenilmaus." Ja näin on myös tapahtumassa. Vielä ennen toukokuun loppua on Porvoossa tarkoitus osoittaa mieltä samasta asiasta, tällä kertaa mielenosoituksesta aiotaan tiedottaa kouluilla etukäteen, jotta sinne tulisi edellistä enemmän nuoria. Itä-Uudenmaan vaihtoehtotoiminnan suunnitelmissa on myöhemmin kesällä järjestää Porvoossa myös kadunvaltaus.

 

Osa laajempaa radikalisoitumista

Nuorten radikalisoitumista ei tapahdu vain Porvoossa. Lahdessa on tämän kevään aikana nähty vastaavanlaista liikehdinnän kasvua. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Lahdessa järjestettiin vappumarssi, sen yhteydessä järjestettiin myös kadunvaltaus. Eräs keskeisistä järjestäjistä oli Antinolla ry.

17.5. samainen Antinolla valtasi osan Lahden keskustassa Rauhankadulla sijaitsevasta tyhjästä puutalosta. Valtauksen perusteluna oli ryhmän tiedotteen mukaan "kiinnittää kaupunkilaisten ja päättäjien huomio Lahden nuoria, alakulttuuri- ja kansalaisjärjestöjä sekä taiteilijoita vaivaavaan toimitilojen puutteeseen." Valtauksen jälkeen valtaajat aloittivat oitis rakennuksen siivoamisen ja kunnostamisen.

Porvoon ja Lahden suoran toiminnan nuorisoryhmien yhtäläisyydet ovat silmiinpistävät. Kumpikin ryhmä perustelee toimintaansa oman kaupunkinsa surkealla politiikalla nuorisoa ja nuorten kulttuuritoimintaa kohtaan, ja kummankin ryhmän eräänä keskeisenä tavoitteena on saada nuorille nuorten itsensä ylläpitämiä kokoontumis- ja harrastustiloja. Tällaisen suoran toiminnan puhkeaminen Porvoossa ja Lahdessa ei ole vain sattumaa. Toiminnalla on selkeä yhteys siihen yleiseen kunnallistalouden kriisiin, joka nyt on saanut laajat epäpoliittiset kansanjoukot liikkeelle puolustamaan peruspalveluita Helsingissä.

Erona Porvoon ja Lahden nuorisoryhmien toiminnalla helsinkiläisten toimintaan on kuitenkin se, että Porvoossa ja Lahdessa nuoret toimivat ennen leikkauksia, nykyisen nuorisopolitiikan muuttamiseksi. Kun tiedossa on, että sekä Porvoossa että Lahdessa tullaan tämän vuoden aikana tekemään uusia, kenties rajujakin leikkauksia, suoran toiminnan, mielenosoitusten ja valtausten tielle lähtee yhä laajempia kansanjoukkoja.

Näiden nuorisoryhmien toiminta on vain esimakua siitä, mitä on tulossa, kun kunnallistason taistelu kaikkialla Suomessa kasvaa. Ja kuten yleensä, tälläkin kertaa nuoret lähtevät liikkeelle helpoimmin, mutta he eivät tule jäämään yksin. Tämä vuosi tullaan Suomessa muistamaan suurten taistelujen alkamisen vuotena.

— Teemu Luojola

Itä-Uudenmaan vaihtoehtotoiminnan internetsivut osoitteessa http://www.iuvt.tk.