Argentiina kapitalismin kriisin risteyksessä

Ikään kuin vitsinä kuului ajankohtaisessa ohjelmassa kysymys: mitä eroa on Japanin ja Argentiinan kriiseillä? Vastaus oli kaksi vuotta. Kysymyksen olisi voinut kääntää ylösalaisin ja asettaa seuraavasti: mitä yhteistä on Japanin ja Argentiinan kriiseillä?

Kapitalismin talouden kriisi alkoi Japanissa 1990-luvun alkupuolella ja kärjistyi vuonna 1997 Kaakkois-Aasian "tiikereiden ihmeen" romahtamisella. Kriisin kierrettyä maailman Brasilian ja Venäjän kautta se iskee nyt kapitalismin keskuksiin. Globalisaatiolle pisteen asettava kriisi ilmenee tällä hetkellä korkeimmillaan Argentiinassa.

Yhtä aikaa Argentiinassa kulminoituu kapitalismin keskusten ongelmat ja kolmannen maailman velkaongelma. Näin ollen on perusteltua puhua kriisin yhtymäkohdasta tai risteyksestä. Argentiinassa Duhalden hallitus pysyy vallassa ainoastaan peronistienemmistöisen senaatin tuella.

Talouden tila on viimeisten kuukausien aikana huonontunut huomattavasti. Irtisanomiset kahden kuukauden sisällä (helmi–maaliskuu) nousivat kahteensataan tuhanteen. BKT on vapaassa pudotuksessa eikä mikään näytä voivan pysäyttää pudotusta. Suuret pankit ja teollisuuslaitokset ovat todellisen konkurssin partaalla; monet niistä ovat jo hakeutuneet konkurssiin. Telekommunikaatioala potee samaa tautia, koska yksityistettäessä se lunastettiin lainalla eikä omalla pääomalla.

Pankkien vararikolle on monta syytä. Ensinnäkin ne ovat myöntäneet suuria määriä lainoja, joiden takaisinmaksu on mahdotonta. Toiseksi armolaukauksen pankeille näyttää antavan peson devalvointi, joka on saanut pankkien omaisuuden hupenemaan. The Economist -lehden mukaan pankkien vauraus on jo "haihtunut". Devalvaatio ei näytä päättyvän, sillä suurin osa keskuspankin vapautetuista pääomista menee valuutan ostamiseen. Tosiasia on, että Argentiinassa taloudellinen järjestelmä on romahtanut, ja todellisuudessa reaalirahaa ei ole olemassakaan. Oikeastaan ei ole olemassa keskuspankkiakaan: se ei pysty säätämään finanssipolitiikkaa tai vaikuttamaan luottoihin, koska talouden toimintakyky on lähes olematon.

Hallitus hakee pelastusrengasta IMF:lta, joka uskoo Argentiinan auttamisen nykyisissä olosuhteissa olevan yhtä kuin rahansa "polttamista". Rahat menisivät valuuttojen ostamiseen, ja todellisuudessa niillä rahoitettaisiin pääomien maastavientiä.

Argentiina lykkäsi lainansa 17.5. erääntyneen lyhennyserän maksamista vuodella eteenpäin. Inflaatio on noussut 34 prosenttiin, ja esim. bensiinin myynti on laskenut kolmanneksella. Peso on devalvoitunut 70 % ja kiinteistöjen arvo on laskenut jopa 60 %. Kuluttajien on mahdotonta ostaa mitään, koska heidän säästönsä pankeissa on jäädytetty.

IMF vaatii velan takaisinmaksua valtion tuloista, mutta tämä merkitsee työttömyyden nousua yli 70 %:iin. IMF:n politiikka, joka on Yhdysvaltojen talousministeriön politiikka, tähtää Argentiinan konkurssiin ajamiseen. Sen jälkeen amerikkalaiset tulisivat ostamaan vararikossa olevia yrityksiä, jotka yksityistettäessä päätyivät eurooppalaisiin käsiin.

Eurooppalaiset ovat oivaltaneet tämän, ja sen takia he yrittävät säilyttää ja kasvattaa jalansijaansa Latinalaisessa Amerikassa. Madridissa yritettiin tätä 17. ja 18. toukokuuta, kun EU:n ja Latinalaisen Amerikan välisessä kokouksessa pyrittiin 30-kohtaisella poliittisella julistuksella sitomaan Etelä-Amerikan valtioita tiiviimpään yhteistyöhön.

Valtio käyttää palkkojen maksuun peson rinnalla toistakin valuuttaa, Copia, ja alueittain käytetään muitakin valuuttoja. Näiden rahojen käyttö johtaa palkkojen huimaan laskuun, koska markkinoilla näiden rahojen arvoa ei tunnusteta kokonaisuudessaan.

Argentiinan kriisi on totaalinen. Yleinen vararikko koskee kaikkia yhteiskunnallisten suhteiden ilmentymiä: rahaa, pankkilainoja, valuuttamarkkinoita. Koko vaihtoarvojen prosessi on saarroksissa.

Argentiinan poliittinen järjestelmä on niin ikään romahtanut, kun molemmat suuret puolueet ovat poliittisesti haaksirikkoutuneet ja poliitikoista tehdään hyökkäysten ja pilkan kohteita kadulla. Peronistit, Argentiinan populistisin puolue, ovat menettäneet uskottavuutensa joukkojen silmissä. Näiden taloudellisten muutosten aikana suhteet puolueiden ja kansan välillä ovat muuttuneet. Peronistien kannatuksen romahtamisen synnyttämän aukon täyttää vasemmisto. Työttömät ovat organisoituneet piqueteros-järjestöihin. Toinen iso puolue Union Civica Radical on miltei kadonnut. Kyseessä on muutos, jolla on jättiläismäinen historiallinen merkitys, sillä vähemmistöpuolueista on tulossa enemmistöpuolueita. Vanhoilla suurilla puolueilla on edelleen enemmistö senaatissa, mutta tämä on lakkaamattomassa piirityksessä, kuten myös pankit. Vasemmistopuolueet ovat vielä pieniä organisaatioita, mutta kansa tuntee ne ja niiden ohjelmat hyvin, koska ne ovat toimineet kauan aikaa.

Partido Obreron voima on siinä, että se ennusti ajoissa kriisin tulon ja esitti oikeita iskulauseita oikeaan aikaan. Puolue kasvaa merkittävästi, koska sen onnistui nousta johtavaan asemaan kaikkien kansanliikkeiden keskuudessa. Kansanliikkeet ovat tätä nykyä omaksuneet ne iskulauseet, jotka alussa näyttivät siltä kuin kansa ei niitä ymmärtäisi ja jotka muut vasemmistopuolueet olivat hylkäämässä.

Kun perinteiset puolueet eivät kykene ratkaisemaan kansan ongelmia valtion kautta, iskulause perustuslaillisesta kokouksesta tavoittaa laajojen kansanjoukkojen syvimmät rivit. Iskulause auttaa työläisten tietoisuutta kehittymään suuntaan, jossa vaaditaan kapitalismin kumoamista. Näin kansa kulkee yhtä aikaa vapautuksen ja toimenpanevan suunnan tiellä. Ensimmäinen toteutuu, koska ilmeisesti perustuslaillisen kokouksen valitsevat kaikki täysi-ikäiset, ja jälkimmäinen, koska kokous ottaa vallan käsiinsä, kumoaa voimassa olevan perustuslain ja käyttää valtaa. Tämä kokous voi päättää pankkien sosialisoinnista ja ulkomaanvelan maksusta kieltäytymisestä sekä koota kaikki vaurauden välineet suunnitelmatalouden piiriin, jossa etusija olisi työllistämisellä ja talouden elvyttämisellä, ja tarjota näin vaihtoehtoja nykyiselle ennennäkemättömälle kapitalismin umpikujalle.

Kriisin vaikutukset muualla kuin Argentiinassa, ts. kaikkialla maailmassa ja erityisesti Euroopassa, ovat nyt ilmeisiä. Yhteismarkkina-alue Mercosur, johon kuuluvat Brasilian ja Argentiinan lisäksi Uruguay ja Paraguay, polkee paikallansa Argentiinan tilanteen vuoksi. Argentiina on yhteydessä muun maailman kanssa neljällä tasolla.

Amerikkalaiset analyytikot näkevät kriisin kapeasti vain velkakirjojen tasolla. Todetaan, että on kärsitty takaiskuja, mutta ei huomata sitä, että obligaatiomarkkinat on käytännössä jäädytetty. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen kuin pankit alkavat neuvotella mistään velkakirjojen saneerauksesta, niiden pitää kirjata taseisiinsa tappiot, sillä Argentiinalla ei ole varaa maksaa eikä se voi luvata maksavansa edes kaukaisessa tulevaisuudessa.

Argentiinan kapitalismin kriisin seuraukset näkyvät finanssimarkkinoilla. Espanjan pörssi kokee ennennäkemättömän kolauksen siksi, että pankit ovat ostaneet argentiinalaisia pankkeja, öljy-yhtiöitä tai telealan yrityksiä. Niiden osakkeet ovat laskussa. Vastaavanlaisia tappioita tuntuu ranskalaisissa ja italialaisissa pankeissa. Mielenkiintoinen esimerkki on Morgan Stanley, jossa tappiot johtuvat siitä, että sijoittajat vaativat yhtiöltään korvauksia, koska tämä neuvoi vääriä investointeja.

Kolmas taso on yleisempi. Argentiina on uusliberalistisen politiikan soveltamisen malli. Tästä näkökulmasta nähtynä se, mitä tapahtuu Argentiinassa, on tiivistetyssä muodossa sitä, mitä yleisesti on tapahtumassa muualla. Maan velkaantuminen ei ole romahduksen syy, oikea syy on markkinoiden puute. Argentiinassa puhkesi ilmapallo, joka yhdistää kaikkea toisiinsa.

Neljännellä tasolla on politiikka. Mainittakoon, että Argentiinassa on puhjennut vallankumouksellinen prosessi, jolla ei ole mitään tekemistä bin Ladenin, etnisten tai uskonnollisten kysymysten kanssa. Tässä ollaan tekemisessä pankkien ja rahamarkkinoiden kanssa ja tämä on kieli jota ymmärretään hyvin lännessä.

Eri poliittiset tahot sekä oikeistosta että keskustavasemmistosta eivät onnistuneet hoitamaan kriisiä, ja ne hajoavat.

Toisaalta äärivasemmistosta on syntynyt erittäin voimakas pooli sen laajan poliittisen kokemuksen seurauksena, jonka aikana kaikilla puolueilla ja järjestöillä oli mahdollisuus testata tehokkuutensa, ohjelmansa ja ehdottamansa ratkaisut kriisistä pois pääsemiseksi. Tämä poliittinen prosessi on päättynyt. Argentiina on tullut uudelle vallankumouksen kriisin tasolle, jonka pääroolia näyttelevät vasemmiston vallankumoukselliset puolueet ja jonka seuraukset tulevat olemaan välittömiä ja ulottuvat kauas maan ulkopuolelle. Peruuttamattomia prosesseja on jo alkanut niin Brasiliassa ja Uruguayssa kuin Espanjassa ja muualla Euroopassa.

Toinen vaihtoehto on vallankaappausyritys. Porvariston ei ole mahdollista hallita enää parlamentaarisin menetelmin, se tarvitse hallituksen, joka hallitsee presidentin ukaaseilla.

Armeija ei voi yrittää vallankaappausta, sillä upseeristo on siihen diktatuurin ja Falklandin sodan tappion jälkeen liian heikko. Tällä hetkellä olosuhteet eivät ole otolliset sotilaiden väliintulolle. Poliittisella vallankaappauksella tulee olemaan kuitenkin armeijan tuki. Jos tällainen mahdollinen vallankaappaus epäonnistuisi, sitä seuraisi uusi vallankumouksen aalto.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on tuotettu tietoisesti mielialaa, että mikään tämän järjestelmän ulkopuolella ei ole mahdollista. Kriisi ja vallitseva tilanne pakottaa kansan rikkomaan rajoja, mutta se ei tarkoita, että ihmisillä olisi riittävästi itseluottamusta siihen. Joukot etenevät pakosta. Kriisi valmistelee maaperää suurelle harppaukselle ihmisten mielialoissa. Luokan tietoisuus on konservatiivista ja se edustaa mennyttä aikaa, mutta tämä on muuttumassa nopeasti.

Perustuslaillisen kokouksen iskulause tähtää tähän. Se yhdistää menneen tulevaan. Kriittiset äänet vasemmalta korostavat, että tämä on menneisyyden lause. Oikeiston arvostelijat sanovat, että tämä kuuluu tulevaisuuteen, koska se tarkoittaa vallankumouksellista hallitusta, jolla on täydet valtuudet ja valta. Siinä piilee iskulauseen voima. Tämän yhteyden mennen ja tulevan välillä pitää tuottaa välttämätöntä kehitystä, siirtymistä vallankumouksellisen prosessin voitolle. Sen lisäksi iskulause perustuslaillisesta kokouksesta on välttämätön askel kaikkien kapitalismin kumoamiseksi taistelevien voimien koolle saamiseksi.

— Dimitris Mizaras