| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 27.5.2002 |
Joensuussa leikataan lapsiperheiden palveluista
Peruspalveluiden leikkausten valmistelu on Joensuussakin jo varsin pitkällä. Kaupungin peruspalvelulautakunta käsittelee tiistaina 28.5. Penttilässä sijaitsevan päiväkoti Pikku-Ukon lakkauttamista. Samalla lautakunta keskustelee päiväkotiverkoston tulevasta sopeuttamisesta (siis päivähoitopaikkojen vähentämisestä) periaatteellisemmallakin tasolla.
Päiväkoti Pikku-Ukko sijaitsee alueella, jonne parin vuoden kuluttua aletaan rakentaa uusia omakotitaloja. Karjalaisessa 25.5. päiväkotilasten vanhemmat ihmettelevät kaupungin kiirettä Pikku-Ukon lakkauttamiseksi päiväkodin johtajan Päivi Kuivalaisen mukaan seuraavasti: "Omakotitalojen rakentaminen alkaa todennäköisesti 2004. Samalla kasvaa hoitopaikkojen tarve, sillä rakentaminen merkitsee nuorten perheiden muuttoa alueelle. Sitä täällä on kyselty, miten kaikki lapset saadaan mahtumaan ainoaan jäljelle jäävään päiväkotiin."
Päivähoitopaikkojen karsiminen ei ole ainut Joensuun kaupungissa tekeillä oleva leikkaus. Etenkin Karsikon kaupunginosasta karsitaan palveluita, pisimmällä ovat suunnitelmat neuvolan sulkemiseksi. Kaupunki myös vastikään nosti terveyskeskusmaksua 9 eurosta 11 euroon. Lisäksi käyttöön otettiin 15 euron päivystysmaksu ilta-, yö- ja viikonloppupäivystykseen.
Kuinka ollakaan, kaava on vastaava kuin muissa kaupungeissa: Joensuuhun aletaan pian rakentaa uutta monitoimihallia, eli rahaa riittää ylellisyysinvestointeihin, vaikka peruspalveluita samanaikaisesti leikataan.
Tämänsuuntainen kehitys asettaa kuntalaisten taistelun leikkauksia vastaan Joensuussakin päiväjärjestykseen.
Teemu Luojola