Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
27.5.2002

 

Saksan metallityöläiset voittivat

 

Saksan IG-Metallin työläiset päättivät voitollisen lakkonsa. Palkankorotuksia saatiin 4 % tälle vuodelle ja lisäksi 3,1 % ensi vuoden kesäkuusta lähtien. Työnantajien alkuperäinen tarjous oli 3,3 prosenttia.

Lakko ilmaisi työväenluokan uutta tuloa taisteluareenoille Euroopassa ja sai laajasti julkisuutta joka maassa. Italian kolmentoista miljoonan työläisen yleislakon jälkeen pidetään varmana, että palkkavaatimusten lisäksi tulevat taistelut asettavat päiväjärjestykseen muitakin polttavia teemoja. Eläkeuudistukset, peruspalvelujen leikkaukset, kansalaisoikeuksien kaventaminen tai äärioikeiston nousu ovat muutamia näistä.

Saksan eteläosien tehtaat sammuivat pistelakkojen seurauksena, ja Berliinissä ja Brandenburgissa tilanne oli sama. Mielenosoituksia ja työnseisauksia järjestettiin koko maassa. Volkswagenin työläiset osoittivat tehtaidensa edessä tukensa IG-Metallin tovereilleen Hannoverissa.

Gerhard Schröder Berlusconin tavoin kutsui ennen lakkoa työläisten järjestöt koolle ja varoitti uhkaamalla, että jos sosiaalidemokraatit häviävät vaalit ensi syksyllä on tämä työläisten syytä. Oikeiston kortilla demarit yrittävät näin saada työläisiä porvariston pimeimpien suunnitelmien taakse. Hänen yrityksensä ei mennyt läpi, ja metallityöläiset lähtivät taistojen tielle. Viesti on objektiivisesti seuraava: jos Schröder palvelee kapitalismin etuja, niin hän saa luvan mennä; mikäli tilalle tulee oikeistohallitus, odottaa sitä samaa kohtalo.

Työläisten mielialat ovat kohentuneet, ja monet heistä lähtivät lakon jälkeen kadulle huutamaan Saksassa vierailleelle Bushille ULOS.

— Dimitris Mizaras