Israelin sionistinen politiikka kriisissä

Israelin apartheid-politiikka Palestiinassa jatkuu: maanantaina 20.5. Helsingin Sanomien verkkoliite uutisoi Israelin kiirehtivän suoja-aidan rakentamista Länsirannan palestiinalaisalueiden ympärille. 350 kilometrin mittaisella aidalla palestiinalaisalueet eristettäisiin Israelista. Budjettivarat on jo myönnetty 70–80 kilometrin osuudelle.

Sharonin sionistisen hallituksen palestiinalaisia vastaan kohdistama rasistinen kansanmurhapolitiikka nauttii kuitenkin aina vain vähemmän luottamusta israelilaisten keskuudessa. 22.3.2002 kirjoitimme Israelin talouden voimakkaasta heikkenemisestä osana maailmanlaajuista talouskriisiä. Lisäksi intifadan kukistamiseen tähtäävien sotatoimien myötä mm. turismi on romahtanut entisestään ja ajanut israelilaiset taloudellisesti sangen ahtaalle.

Nyt maan talouden kurjistuminen on johtanut hallituskriisiin. Syy on jo maaliskuussa esittämämme: israelilaiset eivät enää hyväksy kansanmurhan maksattamista heidän hyvinvointiaan leikkaamalla. Maanantaina 20.5. Israelin parlamentti äänesti äänin 47–44 kumoon hallituksen talouspaketin, joka olisi korottanut veroja ja leikannut sosiaalietuuksia. Talouspaketilla oli tarkoitus paikata budjetin alijäämä — jonka erityisesti sotatoimet ovat aiheuttaneet.

Äänestyksen jälkeen pääministeri Sharon erotti hallituksesta neljä ortodoksijuutalaisen Shah-puolueen ministeriä, koska puolue oli äänestänyt hallituksen talouspakettia vastaan. Puolueen edustajat perustelivat äänestyskäyttäytymistään sillä, että he eivät voi äänestää israelilaisten etujen ja hyvinvoinnin vastaisesti.

Hallituksen puhdistamisen jälkeen talouspaketti tuotiin uudelleen äänestettäväksi, ja toisella yrittämällä se hyväksyttiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Israelin hallituskriisi olisi lopullisesti ohi. Kyse oli vasta suurempien ongelmien ensimmäisestä ilmentymästä.

Paine sodan lopettamiseksi ja raskaan sotatalouden aiheuttaman kurjuuden poistamiseksi on siis heijastunut kaduilta jo Israelin parlamenttiin saakka. Pian Sharonin enemmistöhallituksesta tulee vähemmistöhallitus. Sillä on jo nyt vastassaan paitsi palestiinalaisten myös israelilaisten viha.

Minkäänlainen rauha ei ole mahdollinen, ellei vaihdeta sotia käyviä hallituksia, ja pysyvä rauha on mahdollinen vain, jos porvarilliset, sodista hyötyvät hallitukset vaihdetaan työväenluokan hallituksiin, jotka eivät sotia tarvitse. Intifadan tukeminen ja palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisen taistelun laajentaminen kohti vallankumouksellista ratkaisua ovat siksi edelleen tärkeitä.

— Teemu Luojola