Euroopan lakkoliike kasvanut valtavaksi

Miljoonat espanjalaistyöläiset osoittivat mieltään lakkopäivänä 20.6.

Tämän vuoden aikana työväen joukkojärjestöt ovat järjestäneet suuria lakkoja ja mielenosoituksia kaikkialla Euroopassa. Ensimmäisenä Italian ammattiliitot ehättivät päivän yleislakkoon jo 16.4., arvioiden mukaan lakkoon osallistui yli kymmenen miljoonaa työläistä.

Saksan metalliliiton IG Metallin lakko alkoi 6.5. Miljoonista liiton edustamista työntekijöistä lakossa oli kerrallaan vain pieni osa, mutta tämä riitti: jo runsaan viikon lakkoilun jälkeen työntekijät saivat työnantajan taipumaan alkuperäistä tarjousta korkeampiin palkankorotuksiin.

IG Metallin esimerkkiä ovat seuranneet muutkin Saksan liitot. Kesäkuun alkupuolella postin ja telealan työntekijöitä edustanut palvelualojen liitto Verdi järjesti lukuisia pienempiä varoituslakkoja tehostaakseen palkkavaatimuksiaan. Liiton johto kuitenkin solmi työnantajan kanssa suhteellisen huonon sopimuksen ennen suurempaan lakkoon ryhtymistä.

Keskiviikkona 19.6. yli 6000 samaisen Verdi-liiton pankkitoimihenkilöä oli lakossa Saksan suurimmassa Nordrein-Westfalenin osavaltiossa. Dortmundin kaupungissa 5000 pankkien työntekijää järjesti myös tukimielenosoituksen vauhdittamaan vaatimuksiaan. Mielenosoitukseen osallistui myös lähes tuhat lakkoilevaa rakennustyöläistä. Liitto vaatii pankkialalle 6,5 prosentin palkankorotusta, kun työnantajat tarjoavat 3,1 prosenttia. Maanantaina 17.6. alkoi lakkoäänestys, josko pankkilakko laajennetaan koko maahan.

Rakennusalan lakko Saksassa

Myös rakennusalalla innostuttiin IG Metallin menestyksekkäästä lakosta. Peräti 98,6 prosenttia äänesti lakon puolesta Saksan rakennustyöläisten ammattiliiton IG Baun lakkoäänestyksessä. Näin ollen rakennustyömaat hiljenevät Saksassa ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Lakko alkoi maanantaina 17.6. suurimmissa ja tärkeimmissä kaupungeissa Berliinissä ja Hampurissa, seuraavina päivinä lakko laajeni muualle maahan. Ammattiliitto vaati 4,5 prosentin palkankorotusta, työnantajapuoli tarjosi 3 prosentin korotusta. Pitkät ja moneen kertaan jatketut neuvottelut eivät saaneet kumpaakaan osapuolista taipumaan ennen tiistaita 25.6., jolloin ammattiliiton neuvottelijat onnistuivat 22 tunnin sovittelun jälkeen rutistamaan rakennustyöläisille 3,2 prosentin palkankorotuksen samoin kuin korotuksia vähimmäispalkkoihin.

Saksan rakennustyöläiset saivat laajalti tukea muista Euroopan maista. IG Baun edustajat kertoivat Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdessä 16.6., että useiden Saksassa toimivien ulkomaalaisten — etenkin puolalaisten — alihankkijoiden työntekijät olivat ilmoittaneet osallistuvansa lakkoon. Ulkomaalaiset työntekijät osallistuivat myös viime viikkoina järjestettyihin varoituslakkoihin. Ja miksikäs ulkomaalaisten alihankkijoiden työntekijät eivät lakkoon olisi osallistuneet: IG Baun edustajien mukaan alihankkijat maksavat usein minimipalkkaa, ja työntekijöiden vaatimus nosti sitä.

Saksan rakennusala on syvimmässä ahdingossaan pitkiin aikoihin. Vuoden 1994 jälkeen rakennusalalta on kadonnut 500 000 työpaikkaa, yksin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rakennustuotanto väheni 10,6 prosentilla ja työpaikat 90 000:lla. Jäljellä on nyt noin 900 000 työpaikkaa. IG Baun lakko osoittaa, että työntekijät eivät enää hyväksy sitä, että heidän kohtalollaan leikitään, vaan he seuraavat IG Metallin kollegoitaan ja siirtyvät lakkotaistelun tielle työnsä ja toimeentulonsa puolesta.

Ranska ja Espanja seuraavat perässä

Ranskan työläiset eivät ole jäämässä saksalaisia tai italialaisia veljiään ja siskojaan huonommiksi. YLE24 uutisoi 17.6. Ranskan parlamenttivaalien tulosten ohessa tulevista lakoista seuraavasti: "Uuden hallituksen alkutaivalta varjostavat monet työtaistelut, jotka alkavat heti alkuviikosta. Ensimmäisinä lakkoon menevät lastenlääkärit. Samana päivänä julkisen liikenteen kuljettajat marssivat työpaikoiltaan monessa suurkaupungissa. Molemmat ammattiryhmät vaativat parempaa palkkaa. Lennonjohtajat liittyvät joukkoon keskiviikkona. Torstaina osa postien työntekijöistä lakkoilee, ja perjantaina ensiapupoliklinikoiden lääkärit supistavat työviikkoaan."

Espanjan suurimmat ammattiliitot UGT ja CCOO puolestaan järjestivät päivän yleislakon 20. kesäkuuta, juuri EU:n Sevillan-huippukokouksen aattona. Liittoihin kuuluu noin kolmasosa Espanjan 15 miljoonasta työläisestä, mutta lakkoon osallistui jopa yli kymmenen miljoonaa espanjalaista. Lakolla liitot vastustivat hallituksen suunnitelmia heikentää työttömien etuisuuksia. Hallituksen suunnitelmien mukaan työttömyyskorvaus katkaistaisiin, jos työtön ei ottaisi vastaan tarjottua työtä. Lakon vuoksi mm. vain neljäsosa Espanjan joukkoliikenteestä oli toiminnassa, lähes koko talouselämä pysähtyi ja keskipäivän sähkönkulutus laski viikonlopun tasolle (mikä kielii siitä, että suurin osa teollisuudesta ja palvelualoista osallistui lakkoon).

Euroopan liikenne jumissa

Keskiviikkona 19.6. merkittävä osa Euroopan lentoliikenteestä oli pysähdyksissä, kun lennonjohtajat niin Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Sloveniassa, Portugalissa kuin Unkarissakin vastustivat lakolla EU:n "single sky" -suunnitelmaa joka liittojen mukaan vaarantaisi lentoturvallisuuden.

Maaliikennekin oli monin paikoin jumissa paitsi Espanjassa yleislakon vuoksi myös Italiassa, kun liikennetyöntekijät järjestivät linja-auto- ja junaliikenteeseen vaikuttavia pistelakkoja. Kreikassa 800 000:n julkisen alan työntekijän lakko tiistaina 18.6. pysäytti mm. linja-auto- ja lauttaliikenteen.

Kreikan työläiset vastustavat hallituksen suunnitelmia romuttaa eläketurva. Samasta syystä Kreikassa on aiemmin järjestetty jo useampia lakkoja, jopa yleislakkoja, ja hallitus onkin työläisten painostuksen vuoksi joutunut siirtämään eläketurvan muutoksia myöhemmäksi.

Lakkoliikkeen kasvu oireellista

Näin mittavaksi paisuneelle Euroopan-laajuiselle lakkoliikkeelle on objektiiviset syynsä, ja sillä tulee olemaan myös objektiivisia seurauksia. 1970-luvulta lähtien toteutettu uusliberalistinen talouspolitiikka on alinomaa heikentänyt työläisten asemaa. Nyt, kun 1990-luvun lopun nousukausi on päättynyt ja pitkä ja syvä taantuma kaikkialla maailmassa on alkanut, eivät työläiset hyväksy enää heikennyksiä asemaansa.

Kun nousukaudellakin meni aina vain huonommin, ei laskukausi voi tietää kuin enemmän kärsimystä, ja tätä vastaan työläiset nyt nousevat. He eivät enää salli, että kriisi sälytetään heidän maksettavakseen, vaikka kriisin on aiheuttanut kapitalistinen järjestelmä ja kapitalistien toimet. Työläiset vaativat nyt osansa työnsä hedelmistä.

Historia osoittaa meille, että jokaista työväenluokan johtamaa kansannousua on edeltänyt voimakkaasti kasvanut lakkoliike. Kun työtaistelut lisääntyvät, porvariston on kovennettava otteitaan lakkojen hillitsemiseksi, ja tie kohti avointa yhteenottoa on avattu. Ja kun työläiset saavuttavat lakoillaan voittoja, heidän mielialansa kohoaa ja usko joukkovoimaan ja työtaisteluihin kasvaa.

Mutta historia on myös osoittanut, että jos porvaristo ja sen apurit — poliisi, armeija sekä suojeluskunnat ja muut fasistijengit — onnistuvat kukistamaan lakkoliikkeen, kansannousun ja työväen joukkojärjestöt, seuraa tästä pitkä taantumuksen ja työväen hajaannuksen kausi, jollainen vaarantaa koko ihmiskunnan tulevaisuuden (muistakaamme 1920- ja 30-lukujen taantumuksellinen kausi, joka alkoi työväen kukistamisesta ja johti toiseen maailmansotaan).

Siksi lakkoliikkeen kasvusta ei auta vain riemuita, vaan työväkeä on järjestettävä entistä tarmokkaammin oikeuksiaan puolustamaan ja tuleviin selkkaustentäyteisiin aikoihin valmistautumaan.

— Teemu Luojola