Globalisaatio, Venäjä ja sosiaalifoorumin eliitti
Raportti

Juhannuksen aikoihin Venäjällä pidettiin kaksi merkittävää konferenssia. Moskovassa, Leninin kuuluisassa kirjastossa Punaisen torin tuntumassa aikakauslehti Alternativi järjesti 21.-22. kesäkuuta kansainvälisen konferenssin, jonka teemana oli Globalisaatio ja Venäjä. Asia on erittäin ajankohtainen, kun Venäjä valmistautuu Kiinan jälkeen liittymään WTO:n perheeseen. Toinen tapahtuma oli 23. kesäkuuta Alternativi-järjestön vuosikokous Majakovskin museossa Moskovassa.

Kansainväliseen konferenssiin osallistui noin 400 edustajaa lähes kaikkialta entisen Neuvostoliiton alueelta sekä Kreikasta, Kyproksesta, Bulgariasta, Unkarista, Brasiliasta, Intiasta, Britanniasta, Ranskasta ja Itävallasta. Samoihin aikoihin Duumassa keskusteltiin uudesta laista, joka koski maanomistusta ja maan yksityistämistä. Lakiluonnos meni läpi ilman erityistä vastustusta. Putin on karkottanut stalinistisnationalistisen Zjuganovin kommunistisen puolueen kaikilta merkittäviltä Duuman ja valtion paikoilta ja ajanut sitä syvään kriisiin.

Niin sanottu Putinin vakaus, joka perustui öljyn hinnan nousuun — se nousi OPEC:n vuoden 1999 päätöksen jälkeen 35 dollariin tynnyriltä — on epävarma. Öljyn hinnan nousulla ei ole mitään tekemistä minkään kapitalismin elpymisen kanssa, joka nostaisi sen kysyntää, vaan se johtui tuottajamaiden yrityksestä kompensoida sillä edellisen vuoden tappiot, jotka aiheutuivat vuoden 1997 kriisistä. Kapitalismin maailmankriisi, jonka takana on voiton suhdeluvun lasku, jatkuu edelleen yhtä kiivaana, kuten osoittavat Enronin ja muiden yritysten tappiot, joita on pyritty peittämään erilaisilla kirjanpitoväärennöksillä.

Kapitalismin palautuminen Venäjällä perustuu seuraaviin kolmeen seikkaan: a) työvoimalakiin, jotta muodostuisi työmarkkinoita, b) maan yksityistämislakiin ja c) sosiaalipalveluiden reformiin, eli niiden valtion tukien leikkauksiin, joilla Venäjän kansa pysyy elossa. Kaikki kolme lakia ovat menneet äänestyksessä läpi, mutta niitä ei ole käytännössä pantu toimeen; yksin sosiaalipalveluja koskevan lain toimeenpano merkitsisi heti 50 miljoonaa koditonta. Pienikin yritys leikata avustuksia Voronezin kaupungissa johti siellä miltei kansannousuun. Siinä missä vuosien 1991 ja 1998 välisenä aikana puhuttiin taloudellisesta kaaoksesta, nyt puhutaan — ei stabiloidusta taloudesta vaan — stabiloidusta kaaoksesta. Mitään Venäjän vanhentuneen teollisuuden uudistamista ei ole tapahtunut, ja mikäli maa liittyy WTO:hon, tarkoittaa tämä teollisuuden hävittämistä suuremmassa määrin kuin mitä on tapahtumassa Kiinassa. Teollisuuden supervalta alistuu raaka-aineidenviejämaaksi.

Etenkin tehtaissa ja Moskovan ulkopuolisilla kurjistuneilla paikkakunnilla on havaittavissa yhteiskunnallisen epävakauden merkkejä. Konferenssin rohkaisevin piirre oli uuden sukupolven mukaantulo Venäjän kaukaisimmistakin kolkista, nuorison, jota ei mobilisoi romanttinen menneisyyden kaipuu, vaan uusien teiden etsiminen. Globalisaationvastainen kansainvälinen toiminta vetää tätä nuorisoa puolensa.

Yli kymmenen vuotta sitten ja romahduksen aikoina Venäjän läpi matkusti erilaisia sosiaalidemokratian ja ns. radikaalivasemmiston apostoleja Länsi-Euroopasta ja Yhdysvalloista tuodakseen valistuksensa Venäjälle ylhäältä päin. Suurin osa heistä palasi takaisin jättäen tehtävänsä G. Sorosin instituutioille ja muille lännen "hallituksen ulkopuolisille" järjestöille, jotka usein koostuvat ex-vasemmistolaisista ja joille on varattu imperialismin partiolaisen tai lähetyssaarnaajan rooleja. He saarnaavat Attacista ja sosiaalifoorumeista Porto Alegren hengessä. He saapuivat konferenssiin tulevan Euroopan sosiaalifoorumin, jonka perustamiskokous pidetään Italiassa 10. marraskuuta, aattona.

Attac ja Venäjä

Jo keväällä 2001 Ranskan Attac lähetti Venäjälle edustajansa Carin Clementin perustamaan sinne osastoa ja valmistamaan lähetystöä osallistumaan Genovan tapahtumiin heinäkuussa 2001. Attac yritti silloin manipuloida kaikkia ei-stalinistisen vasemmiston voimia, kuten Alternativia, RPK:ta, CWI:tä, itsenäistä Zashita-ammattiliittoa jne. Poliittinen akseli, jonka ympärillä oli tarkoitus toimia, oli itsenäinen kansanedustaja Oleg Shein ja hänen toimestaan ylhäältä käsin perustettu uusi puolue RPK (Venäjän työn puolue), jota tukivat Zashita ja Hramovin johtamat oikeiston ammattiliitot.

Nämä oikeiston liitot (SotsProf) saivat rahoitusta ennen NL:n romahdusta Yhdysvaltain ammattijärjestöjen keskusliitto AFL-CIO:lta, ja Hramovia syytettiin myöhemmin siitä, että hän oli luovuttanut liiton kassan Jeltsinin vaalikampanjaan 1996. Nyt herra Hramov on lähellä Putinin hallitusta ja neuvoo sitä työlain valmistelussa eli siinä, miten kapitalismi palautetaan Venäjällä.

Venäjän ja Ukrainan Genovan-edustustossa puhkesi melkoinen skandaali: Kun Attacin oli tarkoitus käyttää Hramovia pääpuhujana Genovan sosiaalifoorumissa, murskaava enemmistö äänestäni toveri Kozlovin RPK:sta puhumaan. Mutta kuka sitten puhuikaan Genovassa? Pahamaineinen Hramov, joka Carlo Giulianin murhaa seuraavana päivänä lehdistön haastattelussa mainitsi, että Berlusconin ja G8:n puolisotilaallisten voimien, karabinäärien väkivallan syy on musta blokki.

Tämä nomenklatuuran jeltsiniläinen Putinin neuvonantaja ja kapitalismin restauraation kannattaja on Attacin liittolainen Venäjällä yhdessä "vasemmistolaisen" Sheinin RPT:n kanssa, johon liittyi myös Venäjän pieni, Englannista ohjattu CWI:n ryhmä. Tätä Attacin operaatiota tuki sekä poliittisesti että rahallisesti myös Yhdistynyt Sihteeristö ja varsinkin sen ranskalainen osasto LCR. Kukaan ei voi olla huomaamatta ja aliarvioimatta sitä taloudellisten resurssien määrää, jota käytetään Venäjällä. Maassa, jossa on vaikea löytää varoja matkustaa Moskovaan, aktivisteja turmelee avokätinen tarjous ulkomaanmatkoista eksoottisiin paikkoihin, kuten Italiaan tai Porto Alegreen.

Euroopan sosiaalifoorumi

Paljon ihmisiä on kulkenut edestakaisin Pariisista Wieniin ja Roomasta Istanbuliin ja Thessalonikiin marraskuun Euroopan sosiaalifoorumin valmistelujen vuoksi. Moskovaan lennätettiin yksi "globalisaationvastaisen" eliitin päähahmoista, itävaltalainen Leon Gabriel. Hän esiintyi konferenssissa demagogina, esitteli itsensä koko Euroopan "globalisaationvastaisen" liikkeen ekumeenisena johtajana, poliittisena patriarkkana, jolla oli valtuuksia Chiapasin, Porto Alegren, Wienin ja Firenzen nimisistä paikoista.

Sen jälkeen, kun Gabriel siunasi Porto Alegren sosiaalifoorumin ja sen eurooppalaisen kloonin, hän asetti sen vastakkain 1., 2., 3. ja 4. Internationaalin, Leninin ja leninismin, jopa klassisen marxilaisen analyysin kanssa. "Aikansa eläneen" yhteiskunnan luokkajaon tilalle hän esitteli "kansalaisten yhteiskuntaa", joka koostuisi yhteiskunnallisista liikkeistä, hallituksen ulkopuolisista järjestöistä yms. rinnakkain poliittisen yhteiskunnan kanssa, johon kuuluisivat puolueet ja järjestöt, hallitukset ja jopa ammattiliitot. Hän kohdisti kritiikkinsä kaikille niille hänen mielestään fossiileille, jotka edelleen pyrkivät rakentamaan vallankumouksellisia järjestöjä "joustavien horisontaalisten verkostojen" ja sosiaalifoorumien sijasta. Hän kehotti kaikkia valmistautumaan — ei vallankumouksen varalle, kuten hän itse sanoi, vaan — "uusliberalisminvastaisiin" muutoksiin tässä ja nyt, kun kerran toisenlainen maailma on mahdollinen.

Tilanne ei keittynyt suotuisasti Euroopan sosiaalifoorumin edustajalle. "Globalisaatio: teoria ja käytäntö" -paneelissa istuivat Gabrielin lisäksi Carin Clement ja Savas Michael, joka esitteli radikaalisti vastakkaisia teesejä. Keskustelusta tuli kiivas ja siihen osallistui 35 puhujaa Venäjältä. Kyse ei ollut vain sosiaalifoorumien tutuista mielipiteistä, vaan siitä, että venäläinen yleisö ei ollut tietoinen edes perusseikoista, joita esitti ensimmäistä kertaa siellä trotskilainen edustaja: FARC-liikkeen kommunistisissit Kolumbiasta ja baskiedustajat Espanjasta karkotettiin mielivaltaisesti Porto Alegresta, kun taas imperialistisen Ranskan oikeistolaisen Chiracin ja Maailmanpankin edustajille tarjottiin auliisti paikkoja. Yleisöllä ei ollut tietoa byrokraattisista uhkavaatimusehdoista, joita Euroopan sosiaalifoorumi on asettanut: sen jäseniksi eivät sovi ne henkilöt tai vasemmiston poliittiset puolueet, jotka eivät hyväksy ja allekirjoita viime helmikuussa Porto Alegressa hyväksyttyä "sosiaaliliikkeiden peruskirjaa", jossa nimenomaisesti sanoudutaan irti kaikesta väkivallan muodosta poliittisena keinona, jopa silloinkin, kun se tapahtuu kapinoivien joukkojen ja kokonaisten kansojen toimesta. Peruskirjassa vannotaan kuuliaisuutta "porvarilliseen demokraattiseen edustusjärjestelmään".

Tällaisia ukaaseja asetti myös Helsingin sosiaalifoorumissa Pro demokratia -kokouksen yhteydessä SKP:n Yrjö Hakanen. Tällaiset uhkaehdot Marxilainen Työväenliitto ja meitä kansainvälisesti lähellä oleva tendenssi hylkää keskustelematta.

Tässä poliittisessa väittelyssä Moskovassa aatesuuntauksemme korosti vallankumouksellisten näköalojen dynamiikkaa, joka syntyy kapitalismin ristiriitojen kärjistymisestä ja joka ei ole valmis alistumaan tällaiseksi verkostoksi kapitalismin inhimillistämiseksi ja finanssipääoman ja sen instituutioiden diktatuurin "demokratisoitumiseksi". Euroopan sosiaalifoorumi pyrkii yhteiskunnallisen liikkeen oikeistolaiseen edustamiseen poliittisten puolueiden ja järjestöjen ja viime kädessä poliittisten ohjelmien ja koko politiikan karkottamisen nimessä.

Sosiaalifoorumin näennäisdemokratia

Kun Moskovassa tuotiin esille ihmisten hyväksikäyttöön, pakkolunastajien pakkolunastukseen ja sorrettujen luokkaelimien (neuvostojen) valtaan liittyviä kysymyksiä, venäläinen yleisö ja erityisesti nuoriso nousi ylös ja antoi myrskyisiä suosionosoituksia. Sosiaalifoorumin edustaja vaati turhaan vaivautuneena puheenjohtajaa keskeyttämään trotskilaista puhujaa. Näin kävi kaikille selväksi, että foorumin abstraktisen "demokratian" takana on tietynlaisen "vasemmiston" eliitin despotismi, jolla on yhteyksiä eurooppalaiseen sosiaalidemokratiaan ja joka pelkää hallitsemattomia tendenssejä Seattlen ja Genovan kansan sisällä.

Meillä ei kuitenkaan ole varaa levätä laakereillamme. Samalla, kun kapitalismin maailmanlaajuinen kriisi järisyttää Eurooppaa ja mobilisoi miljoonia työläisiä, kuten Italian ja Espanjan yleislakoissa, samalla kun neuvostoajan jälkeinen Venäjä joutuu pyörremyrskyn silmään, on historia taas vaakalaudalla; jättiläismäiset vastakohtaiset voimat ja mekanismit alkavat toimia. Nyt vaaditaan mitä dynaamisin, tietoisin, kompromissittomin ja teoreettis-poliittisesti varustautunut vallankumouksellisten voimien interventio, jotta saataisiin voitettua ei vain "uusliberalismin vastustajat" ja reformistit — kapitalismin henkivartijat — vaan samalla rappioitunut pääoman barbaarinen yhteiskunnallinen järjestelmä niin idässä kuin lännessäkin.

— referoinut Dimitris Mizaras