Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
28.8.2002

 

Kadunvaltaus Porvoossa 31.8.

 

Saamamme tiedon mukaan Porvoossa järjestetään lauantaina 31.8.2002 ensimmäistä kertaa kadunvaltaus. Valtausmuotona on ns. street party eli kadunvaltausbileet. Tässä toimintamuodossa ensisijaisesti nuoret valtaavat kadun omalle toiminnalleen, etupäässä musiikin ja tanssin merkeissä, mutta muutkin kulttuurielämykset kuuluvat kiinteästi kadunvaltausten ohjelmaan.

Kadunvaltauksia järjestetään nykyään kaikkialla maailmassa, ja ensimmäiset järjestettiin Britanniassa 1990-luvun puolivälissä. Suomeen kadunvaltauskulttuuri vakiintui joitain vuosia tämän jälkeen. Edellisen kerran Suomessa vallattiin katu Jyväskylässä suurajojen aikaan 10.8. ja sitä ennen Helsingissä 20.7.

Vallattavaa katua emme tiedä, mutta kokoontuminen on torilla kello 12. Myöskään meille ei ole saapunut tietoa siitä, kuka valtausta on järjestämässä.