Marxilaisen Työväenliiton kannanotto 22.9.2002:
Lipposen hallitus on epäonnistunut
Hallituksen on erottava

Vaalikausi lähestyy loppuaan. Lipposen hallituksen ansiot ovat tiivistetysti seuraavanlaiset: työttömiä on hyvää vauhtia ajettu kerjuulle, voittojen alttarille on uhrattu lisää työpaikkoja, sairaat on jätetty oman onnensa nojaan ja eläkeläiset kurjuuteen, suuret ikäluokat tulevat pääsemään eläkkeelle vasta kuolemansa jälkeen, eläkerahastojen varallisuutta on hävitetty pörsseissä, opiskelijat joutuvat maksamaan entistä suuremman osan opinnoistaan itse, kuntien rahoitusta kuristetaan kaiken aikaa, päiväkoteja ja kirjastoja suljetaan, julkista liikennettä vähennetään, maata ajetaan Natoon, imperialistien sotaretkiä tuetaan, kansalais- ja demokraattisia oikeuksia kavennetaan, puheluita ja sähköposteja vakoillaan, poliisin valtuuksia ja resursseja lisätään, armeija ja maanpuolustusjärjestöt harjoittelevat kaupungeissa sisällissotaa varten. Sonera — Suomen oma Enron — on viimeinen pisara. Tällaisen pääoman taantumuksellisen hallituksen on erottava heti.

Marxilainen Työväenliitto määritteli jo maaliskuussa 2001 kannanotossaan, että nykyinen kapitalismin kriisi ei ole tavallinen syklinen kriisi, vaan kyse on kriisistä, joka vavisuttaa kapitalistisen järjestelmän rakenteita. Tämänkertainen kriisi on erilainen 1990-luvun alun kriisiin verrattuna. Vuonna 1997 Aasiassa alkanut taloudellinen kriisi levisi Brasilian, Venäjän ja Argentiinan kautta Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. On kyse imperialistisen kauden kolmannen periodin lopusta, globalisaation peruuttamattomasta päättymisestä.

Kun kaikki viralliset ennusteet maaliskuun 2002 alussa olivat vielä optimistisia, kirjoitimme järjestäytymiskokouksemme asiakirjoissa seuraavaa: "Nyt tilanne on muuttunut ja ennusteet myös vuodelle 2002 ovat synkät. Maailmanlaajuinen, ensi kertaa historiassa kaikkia maita koskeva taantuma muuttuu lamaksi, työttömyys kasvaa ja tuotanto supistuu. — — Vuodelle 2002 ja siitä eteenpäin ovat talouden näkymät seuraavat: romahduksia yksityissektorilla, tuotannon laskua, työttömyyden nousua, valtionvelan kasvua, lisää yksityistämisiä, viennin heikkenemistä ja lopulta koko kapitalistisen järjestelmän lopullinen maailmanlaajuinen romahdus", (Kapitalismin kriisin analyysi, s. 53–54, MTL:n järjestäytymiskokouksen asiakirja 9.–10.3.2002).

Viimeinen ennuste ei ole vielä toteutunut, kaikki muut sen sijaan ovat jo. Tuolloin tällaisia ennusteita pidettiin mielettöminä. Mutta miten kirjoittaa porvarillinen lehdistö tänä päivänä? "Kunnan työntekijät hakevat joukolla työkyvyttömyyseläkkeelle" (HS 9.9.), "Osakemarkkinoiden laskukausi jatkuu syvimpänä 30 vuoteen" (HS 24.8.), "Tietoliikenneyhtiö Worldcom teki jättimäisen konkurssin, joka on USA:n historian suurin. Telealaa odottaa konkurssisuma; Worldcomin pelätään aloittavan alalla ketjureaktion" (HS 23.8.), "Kymmenet yritykset ilmoittaneet irtisanomisista viime kuukausina. Teollisuus aikoo vähentää työvoimaa edelleen syksyllä. Palvelualojen veto on hiipunut tänä vuonna. Pelko työttömyydestä nakertaa kuluttajien tunnelmia" (HS 31.8.), "Pankkien epäillään auttaneen Enronia salaamaan tappionsa" (HS 25.7.), "Kuluttajien usko aikojen parantumiseen alkaa horjua: talouden vedosta vastannut kulutus on vaarassa hiipua" (HS 2.8.) — muutamia vain mainitaksemme.

Talouden globalisaatio heijastuu poliittiselle tasolle yhdistämällä kaikki länsimaiden hallitukset Yhdysvaltain komentoon, ja vaikka talouden globalisaation eteneminen onkin jo päättynyt, sen poliittiset heijastevaikutukset jatkuvat vielä. Uudessa maailmanjärjestyksessä, Pax Americanassa, yksi päättää elämästä ja kuolemasta, muut ovat käskyläisiä ja tottelevat perässä. Näin tapahtui Afganistanin sodassa, ja tätä Yhdysvallat tavoittelee nyt Irakin osallekin, vaikka toistaiseksi monet Euroopan hallitukset ovatkin olleet nihkeitä lähtemään mukaan. Kuitenkin kaikki hallitukset ovat hyväksyneet Guantanamon kaltaisten keskitysleirien olemassaolon, jotka muistuttavat Auswitschia ja joissa pidetään vangittuina ihmisiä, joita vastaan ei ole nostettu minkäänlaisia syytteitä. Lipponen on mukana tässä roistojen pyhässä allianssissa siinä missä muukin eurooppalainen sosialidemokratia. Me sanomme, että tämä saa nyt riittää.

Kahdeksan syytä, miksi hallituksen on erottava

1. Sonerasta tuli hallituksen kompastuskivi. Salailussa Soneran ja Lipposen hallituksen voittaa vain Enronin tapaus. Pankkikriisiin upposi kymmenen vuotta sitten noin kymmenen miljardia euroa, mutta Nokia toi saman verran verotuloja pian, kun alettiin elää lihavia vuosia. Vuodesta 1996 vuoteen 2000 Helsingin pörssi nousi noin tuhat prosenttia. Soneran osakkeiden arvo keväällä 2000 oli parhaimmillaan 228 miljardia markkaa eli 38 mrd euroa, noin sata kertaa enemmän kuin mitä valtio nyt odottaa saavansa kerätyksi kansalta sava-maksuja korottamalla. Soneran rahoja katosi 4,3 miljardia euroa sanan mukaisesti taivaan tuuliin, ja nyt herrat vakuuttelevat meille, että ei ole varaa palkankorotuksiin, palveluiden ylläpitämiseen, eläkkeisiin, koulutuksen järjestämiseen jne.

Unto Hämäläinen kirjoittaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa 17.8. seuraavasti: "Toinen suuri kysymys on, kestääkö Suomen poliittinen koneisto edessä olevan rääkin. Pystyykö hallitus tekemään näissä tunnelmissa budjettiesityksen? Kykeneekö eduskunta käsittelemään sen järkevästi? Onko työmarkkinoilla edellytyksiä tehdä tulosopimus vai ajaudutaanko suoraan liittokierrokselle? Paavo Lipponen on istunut runsaat seitsemän vuotta pääministerinä ja nähnyt monenmoista. Pahin syksy on vasta edessä."

Kaikkien eurooppalaisten teleoperaattoreiden velat ovat yhteensä yli 200 miljardia euroa, eikä Sonera voi tässä joukossa olla mikään poikkeus. Kun romahtaa ainut ala, joka on pitänyt kapitalismia pyörimässä, romahtaa kaikki muukin. Romahtaessaan kapitalismi yrittää maksattaa kriisin kustannukset työläisillä, työttömillä, nuorilla ja eläkeläisillä.

2. Työttömyys. Huolimatta lupauksistaan korjata työttömyysongelma päättää hallitus kautensa nousevan työttömyyden aikana. Ennen kuin työttömyyden nousu jälleen räjähtää pilviin, on vaadittava kaikkien työttömänä olevien välitöntä työllistämistä. Tämä onnistuu siten, että työaikaa lyhennetään sen verran kuin on tarpeen, jotta jokaiselle riittäisi työtä. Työllä on yhteiskunnallista sisältöä, ja jokaisella on oltava oikeus siihen. Tällainen liukuva työaika-asteikko on ainut oikeudenmukainen ratkaisu.

3. Eläkeuudistus koostuu kahdesta osasta: työssäoloajan pidentämisestä ja eläkkeen laskutavasta. Ay-liike on kinastellut vain jälkimmäisestä, ja siitäkin vain vähän. Ensimmäisen se on hyväksynyt suoralta kädeltä. Suuret ikäluokat ovat säästäneet koko ikänsä eläkevuosiaan varten. Nämä säästöt eivät kuitenkaan ole missään tallessa ja turvassa. Nyt kun on koittamassa aika, jolloin tästä eläketurvasta pitäisi päästä nauttimaan, asettaa porvaristo vanhan ja nuoren sukupolven vastakkain. Suurissa eläkerahastoissa on kuitenkin yli 70 miljardia euroa, kaksi kertaa Suomen valtion budjetin verran. EMU:un liittymisen jälkeen eläkerahat alkoivat paeta maasta. Rahoja ohjattiin Euroopan ja Amerikan pörsseihin, ja nyt pörssien romahtaessa eläkerahat haihtuvat taivaan tuuliin. Tulevat eläkeläiset joutuvat olemaan työelämässä pidemmän ajan, elleivät elämänsä loppuun asti. Me sanomme, että tulevissa tuponeuvotteluissa eläkeuudistus on tyrmättävä kokonaan ja yhdistettävä kysymys eläkkeistä muihin vaatimuksiin.

4. Valtio on kohdellut kuntia kaltoin. Leikkaukset, joihin kunnat joutuvat turvautumaan, eivät ole kohtalokkaita vain kuntalaisille vaan koko alueelliselle ns. itsehallintojärjestelmälle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kohutut leikkaukset eivät ole ainutlaatuinen tapaus. Terveydenhuoltoa ei saa päästää yksityisten käsiin; kansalaisten on päästävä hoitoon aina, kun he hoitoa tarvitsevat. Oikeus kunnalliseen päivähoitoon perustuu lakiin, mutta kun kunnat sulkevat päiväkoteja, valtio muuttanee pian lakia ja kunnat nostanevat päivähoitomaksuja. Näiden leikkausten samoin kuin kirjastojen sulkemisten, julkisen liikenteen vähentämisen ja muiden oikeistolaisten säästötoimenpiteiden syy ei ole yksin kuntien, vaan pääasiassa Lipposen oikeistolaisen hallituksen. Kuntalaisten on välittömästi alettava kokoontua ja tehtävä omia johtopäätöksiään. On järjestettävä taisteluelimiä ja alettava kamppailla oikeuksien turvaamiseksi. Jos hallitus ei kuuntele kansan ääntä, on se kaadettava.

5. Yritykset romuttaa ansiosidonnainen työttömyysturva ovat voimistuneet. Tämä on porvariston ja Lipposen hallituksen tavoitteena siinä missä koko hyvinvointivaltion alasajokin. 1990-luvulla tehtiin yli sata merkittävää hyvinvointivaltiota heikentänyttä leikkausta. Leikkauksista ei luovuttu edes laman loputtua, vaikka elettiin voimakkaan kasvun aikaa. Ensin leikkauksia perusteltiin lamalla, laman jälkeen kilpailukyvyn turvaamisella ja velan takaisinmaksulla, ja nyt taas lamalla. Tämän on loputtava heti, ei enää leikkauksia. Näpit irti työväenluokan saavituksista! Ne on kovalla työllä ja taisteluilla saavutettu, mitään meille ei ole annettu ilmaiseksi.

6. Lukukausimaksujen käyttöönotto, opiskeluajan rajoittaminen ja opiskelijoiden valvonnan lisääminen ovat oikeiston tämän hetken tavoitteita. Ensin tavoitteena on muuttaa maksullisiksi ulkomaalaisten opiskelijoiden opinnot ja sen jälkeen kaikkien. Tämä koskee aluksi vain korkeakouluja, mutta kuka tietää milloin peruskoulujakin. Osaa Helsingin yliopiston opiskelijoista seurataan jo kellokortilla (Ylioppilaslehti 20.9.2002). Jos hallitus ei pysty takaamaan ilmaista ja rajoituksetonta koulutusta kaikille haluaville nuorille, hallitus saa luvan väistyä.

7. Nuorisolle porvaristo ja sen hallitus ovat viime vuosina muutenkin valmistelleet synkkää tulevaisuutta. Rajallisten koulutus- ja työllistymismahdollisuuksien lisäksi kansalaisille yleensä on tiedossa ihmisarvoa halventavaa vapaudenriistoa. Kansalaisoikeuksia kavennetaan uhkaavasti koko ajan, poliisilla on oikeus salakuunnella puheluita, sähköposteja säilytetään palvelimilla pian pari vuotta — tulevan valvonnan varalta, rajoille rakennetaan korkeampia muureja, maahanmuuttajia ei oteta vastaan, ja harvoja maahan päässeitä säilötään vankiloissa. Seattlen sankarillisen kansan ja sen osana suomalaisen nuorison on sanottava sanansa. Tämä on tapahduttava kadulla ja voimakkaasti. Alas Lipposen hallitus!

8. Kukaan ei enää epäile sitä, etteikö Lipposen hallitus olisi ajamassa maata täyttä vauhtia Natoon. Miltei päivittäin joku ministeri tai kenraali esiintyy televisiossa ja sanoo, että käytännössä me ikään kuin olemme jo Natossa.

Työväenluokan on ryhdistäydyttävä välittömästi. Ammattiyhdistysliikkeen on vaadittava tämän hallituksen eroa ja taisteltava asiassa. Lipponen on epäonnistunut, ja hallituksen säilyminen vallan kahvassa on vaarallista. Arvioidessaan hallituksen ansioita on aina kysyttävä, kenen kannalta. Hallitus ja kansa ovat pahasti törmäyskurssilla. Edessä ovat vaalit, joiden polttavimpana teemana on oltava ehdokkaiden selkeät kannat yllä mainittuihin asioihin. Työssä olevien, työttömien, eläkeläisten ja nuorison on vaadittava selkeää ohjelmaa siitä, miten työttömyys ja kaikki muut ongelmat hoidetaan uuden laman oloissa.

– Työtä on jaettava niin, että sitä riittää kaikille. Liukuva työaika-asteikko käyttöön.
– Ei valtionyhtiöiden yksityistämistä. Työväenvalvonta valtionyhtiöihin.
– Alas pankkisalaisuus. Kaikki liikepankit on yhteiskunnallistettava.
– Ei eläkkeiden tai ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennyksille.
– Ei enää leikkauksia, lisää rahaa kunnille.
– Vapaa ja maksuton koulutus nuorille.
– Alas hallituksen työeläkkeenuudistussuunnitelmat.
– Ei tukea imperialistisille sodille, ei Natolle ja euroarmeijalle.