Argentiinan arki syksyllä 2002

Uuden mielenkiintoisen poliittisen vaikuttamisen muodon on nähty kuluneena vuonna kehittyvän Argentiinassa. Viime joulukuusta lähtien kansan mielenosoitukset ja kansannousu, cacerolazosit, synnyttivät kansankokouksia kortteleissa, joista on kehittynyt ja organisoitunut taistelun koordinaation elimiä. Taloudellisen kriisin kurjina aikoina etusijalla on kollektiivisen järjestäytymisen ratkaisujen etsintä.

Otetaan vaikka asumisen ongelma. Se on syntynyt aikanaan suurten kaupunkien kasvun myötä, mutta nyt se on kasvanut käsittämättömällä tavalla. Kansankokousten organisaatiot ottavat haltuunsa käyttämättömiä tiloja ja remontoivat ne asuinkelpoisiksi. Tämän lisäksi ihmiset rakentavat uusia tiloja ja tarjoavat niitä tarvitseville. Tällä tavalla ihmisille karttuu toisenlaista kokemusta sosialismin toimivuudesta kuin se, jonka tarjoaa ”vapaiden” markkinoiden tai valtion asuntotarjonta. Yli viisitoista tällaista tilaa on luotu viimeisten kolmen viikon aikana.

Prosessi alkoi viime maaliskuussa, kun Villa Urguizan korttelit sanoivat "ei käy" COTO-markettiketjulle, joka aikoi rakentaa jättiläismäisen parkkipaikan alueelle. Ihmiset valtasivat tilan ja pitivät sen itsellään. Tällaisia valtauksia on jatkunut tähän päivään asti. Kriteerit valtauksille ovat korttelikokousväen tarpeet, ja päätökset tehdään demokraattisesti kansankokouksissa. Kun pian (viiden minuutin sisällä) poliisi saapuu paikalle ja kysyy kuka on tähän syyllinen, kaikki vastaavat yhdellä suulla: Me kaikki. Valtauksista on ollut suurta apua ihmisille, jotka ovat kokeneet häätöjä sen jälkeen, kun ei ole ollut varaa maksaa vuokraa. Vastaavanlaisia valtausprojekteja on ollut tehtaissa, joita uhkasi sulkeminen. Työläiset ottivat ne haltuunsa ja panivat ne toimimaan itse ilman omistajaa. Toimintamuoto kyseenalaistaa yksityisomaisuuden tuotantovälineissä.

Uusi yhteiskunta ja uusi taloudellinen järjestelmä on syntymässä Argentiinassa paikallisten kansankokousten kautta. Kun Alva Sotelo aloitti työt ompelijana Brukmanin tehtaassa Buenos Airesissa hän sai n. 100 euroa viikossa, silloin kun peson hinta oli sama kuin dollarin.

Yhtäkkiä viime joulukuussa huomattiin, että IMF:n reseptit olivat ajaneet maan umpikujaan. Jättiläismäinen ulkomaavelka oli 132 miljardia dollaria, työttömyys 22 % ja keskiluokasta tehtiin hetkessä ryysyköyhälistöä, proletariaattia. Työpaikat ajautuivat konkurssiin ja ihmiset koko maassa alkoivat etsiä ruokaa roskiksista. 19. ja 20. joulukuuta oli ajankohta, jolloin kansa nousi kapinaan.

Marketit ja kaupat ryöstettiin, tuhannet keskiluokkaan kuuluvat ihmiset ottivat kattilansa ja lähtivät kaduille huutaen: Alas de La Rua, alas kaikki. Katutaisteluissa kuoli 29 ihmistä, neljä presidenttiä kaadettiin kuin sarja-ampumisella ja tämä maa, joka on joskus ollut maailman seitsemänneksi rikkain kansakunta, vajosi taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen suohon.

Joulukuussa Alvan palkka oli laskenut viiteen pesoon viikossa, 95 prosenttia. Työnantajat pakenivat paikalta ja Alva tovereidensa kanssa alkoi yöpyä tehtaassa siinä toivossa, että työnantajat palaisivat ja maksaisivat heidän palkkansa. ”Alussa odotimme, että joku tulisi sanomaan meille mitä pitäisi tehdä” sanoi Alva.

Työläiset valitsivat kuusijäsenisen toimikunnan koordinoimaan heidän työtään ja alkoivat työskennellä tehtaassa ilman pomoja. He maksoivat kaikille palkan ja jakoivat tasa-arvoisesti voitot. Brukmanin veljekset väittivät, että työläiset ajoivat heidät ulos tehtaasta, koska he halusivat myydä tehtaan muka pystyäkseen maksamaan työläisille. Työläiset hylkäsivät ehdotuksen oitis.

Alva ja hänen toverit nukkuvat edelleen joka yö tehtaassa vuorotellen. Nyt he kuitenkin vievät kotiin 50 pesoa viikossa ja saavat kaiken lisäksi myös jutella työnteon aikana. ”Huomasimme, että näin me olemme paljon tehokkaampia, kun saamme kommunikoida työskennellessä” hän sanoi.

Solidaarisuusratkaisuja syntyy Argentiinassa yhtenään tänä päivänä. Paikalliset kansankokoukset järjestävät ruuanjakoja kadulla, teatterissa saa maksaa ruualla, jos ei ole rahaa pääsylippuun, korttelit ostavat ruokaa kolliktiivisesti, viljellään ruokaa yhteisissä puutarhoissa, jne. Osuuskuntatoimintakokoukset, asambleas barriales, kukoistavat tänä päivänä Argentiinassa. Perinteisesti on ollut n. 100 laillista työläisten osuuskuntaa jo Peronin ajoista asti, ja nissä on ollut 8-1000 työntekijää. Nykyään osuuskuntia syntyy kymmenen kuukaudessa. Mielenkiintoista on se, etteivät nämä ole tyhjästä luotuja yrityksiä, vaan vanhoja yksityisomistuspiiriin kuuluvia, jotka pääsevät työväen kontrollin alle. Tämän yritystoiminnan johtajat valitsee työläisten kokous ja tuotto jaetaan tasan työläisten kesken.

Kaikki työnantajien pyrkimykset kriminalisoida valtauksia ovat epäonnistuneet. Työläiset käyttävät vanhaa yrityksen koneistoa (asianajajat jne.) ja aina voittavat oikeudessa, varsinkin kun kansankokousten väki tulee paikalle osoittamaan tukensa. Sama väki toimii muurina silloin kun poliisi yrittää panna häätöjä toimeen, ne yksinkertaisesti estetään.

Kansankokoukset eivät kuitenkaan ole pelkästään teknisten asioiden hoitajia. Kokoukset ovat todellisia spontaanin dialogin ja ideologisen etsinnän foorumeita. Visiot ja unelmat, tulevaisuuden utopiat luodaan joka päivä askel askelelta Argentiinassa. Keskiluokka on yhtenäistynyt työläisten ja piqueteros-työttömien kanssa. Nykyään mielenosoituksissa kuuluu uusi iskulause: Kattiloiden lyöminen ja teiden sulku on yhtä ja samaa taistelua (piqueta y cacerola, la lucha es una sola).

-- Dimitris Mizaras