Syyskuun yhdennestätoista Irakin sotaan
Terroristien sota

11.9. on musta vuosipäivä. 11.9.1973 amerikkalainen imperialismi, Henry Kissinger ja CIA lähettivät raivotautiset koiransa, pyöveli Pinochetin ja hänen gorillasoturinsa hukuttamaan vereen Allenden Chilen, työläisten ja köyhien maalaisten loukkuun joutuneiden ja petettyjen unelmien sosialismista.

Kuka mahtaa muistaa tämän vuosipäivän? Ehkä vain Chilen kansa ja Latinalaisen Amerikan rangaistut ihmiset. Kuka muistaa, että viiden päivän päästä palestiinalaisetkin tulevat muistamaan yhden monista mustista vuosipäivistään? Eivät vain verilöylynsä Mustan syyskuun Jordaniassa 1970, vaan myös "pienemmän", 1700 palestiinalaislapsen tuhoamisen, jonka sionistisen valtion miliisikoirat ja alueen amerikkalaisen imperialismin esitaistelijat suorittivat 16.9.1982. Kuka muistaa myös tämän vuosipäivän? Ehkä vain Palestiinan kansa ja arabialaisen lähi-idän sorretut työläiset. Heille ei kuitenkaan sytytetä yhtään kynttilää lännessä, kuten Robert Fisk kirjoitti.

Älköön kiiruhdettako syyttämään, että panisimme yhdenveroisiksi kuolleet ja uhrit. Sen tekee Valkoinen talo puhuessaan sanoinkuvaamattoman presidenttinsä kanssa "verivelasta". Mielemme tuo 11.9. kääntää kuitenkin paitsi viattomien uhrien myös amerikkalaisten toveriemme puoleen New Yorkissa, jotka ensimmäisinä riensivät auttamaan raunioon jääneitä palomiehiä ja pelastamaan eloonjääneitä, kun Bush - joka on oikeussalien valtuuttama presidentti, vähemmistön presidentti - oli kadonnut ja pistänyt päänsä pensaaseen. Vähän ajan päästä Bush tulee pensaasta ja näennäisesti rohkeana ja mitään ymmärtämättä julistaa ristiretkeä muunuskoisia ja muita kansoja vastaan. Bush on viimeinen, joka voi puhua epäoikeudenmukaisesti menehtyneiden ja heidän läheistensä nimissä. Muistakaamme kaksoistornin tuhossa lapsensa menettäneiden sanat: Not in our name! Ei meidän nimissämme! Viattomien uhrien nimissä ei voi päästää irti sodan tuhoja viattomia kansoja kohtaan, jotka jo ennestään itse ovat sodan syiden uhreja. Noiden syiden, jotka kylvivät myrskyjä ja korjasivat omassa maassaan hirmumyrskyjä.

Bush julisti dogmansa "ellette ole puolellamme, olette terroristien puolella" samanaikaisesti pahamaineisen amerikkalaisen terrorisminvastaisen sodan kanssa. Ensi silmäyksellä pistää silmään raaka ystävien ja vihollisten kiristys. Joko olette valtion terrorismimme ja sen kansainvälisen ekspansion puolesta, joka on loputon sota imperiumin vihollisia vastaan tai tekin joudutte maalitauluksi. Syvemmin ajateltuna 11.9. jälkeisiä ja vuodensisäisiä tapahtumia tarkasteltuna amerikkalaisen dogman vaatimus ylittää kansainvälisissä suhteissa vanhan gangsterismin.

Tähtäimessä ei ole vain al-Qaidan - joka nyt puree ruokkijansa kättä - tai muiden Amerikan-vastaisten "terroristijärjestöjen" ja sellaisten verkostojen eliminoiminen, joiden oletetaan tarjoavan turvapaikan ja suvaitsevan niitä. Maailmanlaajuisen kapitalistisen järjestelmän ongelma on sellaisten tuulien hillitseminen, jotka pääsivät irti Aioloksen avautuneiden säkkien suusta kapitalismin kriisissä kylmänsodanjälkeisessä maailmassa. Sodanjälkeiset tasapainomekanismit ovat sortuneet ja kääntyneet vastakohdikseen rytmihäiriöiden ja epävakauden mekanismeiksi. Talouden globalisaatio, joka räjähti esiin - tilapäisenä kansainvälisten ristiriitojen ratkaisuna - yleismaailmallisen kriisin myötä 1970-luvulla on materialistinen perusta massiivisen radikalisoitumisaallon vuosina 1968-75. Globalisaatio on 1990-luvun kuluessa osoittautunut ilmiönä tyhjiin ammennetuksi. Se mikä lopulta on onnistunut, on pääoman ristiriitojen globalisoituminen, ristiriidat jotka ovat jo räjähtäneet rajoittamattomaksi niin taloudellisella, yhteiskunnallisella kuin poliittisella tasolla. Jos 11.9. osoittaa jotakin, se on se mitä olemme korostaneet aina ja ennen kaikkea, kapitalismin globalisaation räjähtävien ristiriitojen hillitsemätön luonne.

Nämä ristiriidat antavat käyttövoimaa joukkoliikkeille, jotka uhkaavat pääoman tyranniaa niin imperialismin keskuksissa - Seattlen ja Genovan kansa - kuin alistetuilla alueilla: Palestiinan intifada ja Argentinazo. Terrorisminvastainen terroristien sota on olennaisesti uudentyyppistä joukkokontrollia talouden globalisoinnin ehtymisen ja rappioituneen imperiumin historiallisen järkkymisen kaudella. Alistettujen joukkojen kontrollointi syrjäseuduilla Lähi-idästä ja Etelä-Aasiasta Latinalaiseen Amerikkaan, joka kapinoi myös imperialismin keskuksien sortajia vastaan. Joukkoliikkeiden kontrolli massatyöttömyyden ja yhteiskunnallisen eristyneisyyden horjuvissa metropoleissa, kontrollina drakonisten terroristilakien ja kansainvälistyneen kukistamisen kautta. Ja viimeisimpänä joskaan ei vähäisimpänä kontrollin muoto jättiläismäisen mustan aukon yllä, joka muodostui stalinismin ja entisen Itä-Euroopan romahduksesta ja niiden vastavallankumouksellisesta käänteestä, joissa pääoma oli pakkolunastettu Prahasta Pekingiin.

Vuoden jälkeen

Mitä imperialismin "terrorisminvastainen sota" on saanut aikaan ensimmäisen vuoden sisällä virallisen julistamisensa jälkeen? Se kävi suuren mittaluokan barbaarisotaa, joka pani maan tasalle jo tuhotun Afganistanin sekä myös pienempiä sotilaallisia interventioita, muun muassa Filippiineillä. Kuitenkaan paljoa ei ratkaistu. Saattaa olla, että talibanien järjestelmä Kabulissa on kumottu, mutta imperialistiset voimat ja pohjoisen liittouman toisiaan teurastavat sotapäälliköt kontrolloivat kaupunkeja, joskaan eivät maata. Maaseudulta tehdään sissihyökkäyksiä amerikkalaisia asemia vastaan. Amerikan pommikoneet onnistuvat tuhoamaan niin hääjuhlia kuin Omar Mullahin hautajaisia. Ja tärkeintä: ei vain Afganistanin kansaa hallitse kaaos, vaan myös koko Intian niemimaa epästabilisoitui Intian ja Pakistanin ollessa Kashmirissa sodan partaalla - jopa ydinsodan .

Afganistanin kansan jälkeen suurin uhri on Palestiinan kansa. Länsirannalla ja Gazassa väestöä vastaan on tehty sotaoperaatioita, jotka Sharonin sionistinen hallitus käynnisti. Palestiinan kansan jatkuva sankarillinen Intifada ja raunioituneen Jeninin vastarinta mutta myös kytevä monipuolinen juutalaisväestön erään osan sisäinen kriisi yhdessä sodanvastaisten - miehityksenvastaisten - liikehdintöjen kanssa on kaikkea muuta kuin että tekisi Sharonin järjettömistä suunnitelmista yksisuuntaisen tien, "palestiinalaiskysymyksen" lopullisesta ratkaisusta ja Palestiinan arabikansan siirrosta maansa ulkopuolelle.

Joitakin terrorijoukkoja on lyöty siellä täällä - mukaanlukien 17. marraskuuta Kreikassa. Kuitenkaan al-Qaidaa ei ole tuhottu, ja CIA:n ex-kumppanin Osama bin Ladenin ja muiden demonien kohtalo on juhlallisesti tuntematon. Jättiläismäinen oikeus- ja teknologia-arsenaalin kukoistus ja seuranta kehitettiin koko planeetan mittakaavassa, jonka keskipiste on Eurooppa ja Amerikka. USA:n Patriot Actista Euroopan terroristilakeihin asti - joista Blairin ja Simitiksen läpi viemät terroristilait ovat pahimmat - ja planeetanlaajuisesta kyttäämisestä sähköisestä tai ei Dachaun eloon herättämiseen, Guantanamoon.

Ei saa unohtaa ideologisen sodan porrastamista ja jatkuvaa aivopesua, jota porvarilliset tiedotusvälineet ja elektroniset diktatuurit suorittavat. Jättiläismäisiä painostuksia on harjoitettu ja harjoitetaan yhä milloin menestyksellisesti vasemmiston päällä parlamentaarisen ja ei-parlamentaarisen kapitalismin globalisaation vastaiseen liikehdintään ja älymystöön, tukemaan imperialistien pyrkimyksiä, että nämä luopuisivat kaikesta vallankumouksellisista aatteista ja radikaaleista vaatimuksista. Mielenosoitukset Afganistanin sotaa vastaan, erityisen massiiviset Italiassa ja Britanniassa, miljoonien mielenosoittajajoukot Roomassa maaliskuussa 2002, ennennäkemättömän massiivinen liikehdintä kapitalismin globalisaatiota vastaan Britanniassa samassa kuussa, Italian yleislakko, Palestiinan kansan solidaarisuusliikehdintä ovat ensimmäinen osoitus siitä, että kansanliike ei antaudu pääoman imperiumin hysteerisen sotaretken edessä.

Jopa Amerikan metropoleissa "patriotismin" aalto, jota Bushin hallitus pitää yllä ja käynnissä, näyttää perääntyvän muutama kuukausi 11.9. jälkeen. Huhtikuussa 2002 Washingtonin ja San Franciscon kadut tulvivat 100 000 mielenosoittajasta, jotka osoittivat solidaarisuutta Palestiinan kansalle ja törmäyskurssiaan Bushin ja Sharonin mustan blokin kanssa. Tämä on toivoa tuova viesti nyt, kun amerikkalainen imperialismi lyö sotarumpua Lähi-idässä, tällä kertaa maalitauluna Irak.

Irak myrskyn silmässä

Vuosi 11.9. jälkeen "loputon" sota, jota pikku-Bushin hallitus lupasi, jatkuu kunnianhimoisena tavoitteenaan jatkaa siitä, mihin vanhempi Bush omassa Persianlahden sodassaan 1991 jäi. Ei vain "suuri saatana" Saddam, mutta Irak itsekin perääntymättömänä esteenä imperialistien suunnitelmille, täytyy raivata tieltä.

Kaikki näyttää siltä, että Bushin hallitus on päättänyt Irakin vastaisesta sodasta. Mihin nyt pyritään on se, että syntyisi jokin kansainvälinen pseudo-legitimiteetti - siitä Bushin puhe YK:ssa - saattaakseen eurooppalaisten ja heidän arabiliittolaistensa voimakkaat vastalauseet "terrorisminvastaisesta" sodasta käännettyä, samaten republikaanien ja Amerikan hallitsevan luokan erimielisyydet.

Saattaa olla, että Rumsfield, Amerikan puolustusministeri, joka kilpailee presidenttinsä kanssa älykkyysosamäärässä, julistaa, että "aseiden teknologinen vallankumous" voi turvata yksisuuntaisen em. invaasion riemun ja Bagdadin valloituksen. Vastaavanlainen "teknologinen determinismi" on turvannut aiemmin CIA:n ja USA:n historian näyttävimmät epäonnistumiset, Vietnamin tappion ja Iranin fiaskon.

Ei ole lainkaan sattumaa, että amerikkalaiset analyytikot epäröivät, tuleeko Bushin sotaretkestä uusi Afganistan vai Sikojenlahti, josta valloittajat ajettiin pakoon kuubalaisten toimesta. Tuleeko tästä "Desert Storm", aavikkomyrsky kuten 1991, vai ”Desert Slaughter”, aavikon teurastus?

Kaikesta suhteellisesta omalakisuudestaan huolimatta, kukaan ei voi eristää sotataitoa ja sodan teknologiaa kokonaisista ristiriitaisista historiallis-materialistisista prosesseista. Valmisteilla oleva sota täytyy nähdä suhteessa lähteeseensä, sisäisiin pääoman (maailmanlaajuinen kriisi) ristiriitoihin ja niiden keskeiseen vuorovaikutukseen, sisäisiin ristiriitoihin, varsinkin imperialistisen Euroopan-Amerikan kilpailuun, imperialismin keskuksen ja siitä riippuvaisen periferian väliseen konfliktiin, erityisesti suhteessa arabi-islamilaisen sorretun väestön törmäykseen. Tämä invaasio tulee kylvämään jo ennestään epästabilisoituneeseen Lähi-itään kaaosta.

Kaksi Amerikan perussotilaallisista tavoitteista uudessa Irakin-vastaisessa sodassa on toisensa kumoavia: Bagdadin järjestelmän kaatamistavoite, samanaikaisena tavoitteena säilyttää eheys niin, etteivät perifeeriset tasapainot horjuisi, jottei Iran vahvistuisi ja varsinkin, jottei Turkki epästabilisoituisi. Viimemainittu on samassa synkässä poliittisessa tilassa Argentiinan kanssa - poliittisen järjestelmän nivelet hajalla - jossa tulevat vaalit pahentavat kriisiä, ja vihoviimeinen mitä systeemi haluaisi, on että sen eteen tulee uusi kurdikysymyksen puhkeaminen tapauksessa, jossa Pohjois-Irakin kurdialueet alkaisivat itsenäistyä. Mahdollinen sen jälkeinen Turkin epävakautuminen johtaisi siihen - kuten menneisyydessäkin - että se yrittää purkaa paineet muualle, mahdollisesti länteen, nationalistisen kuumeen myötä, osin Kyprokseen ja Egeanmereen. (Muuten, ainoa mitä Simitiksen hallitus vaatii, on se että YK vahvistaa invaasion samalla kun Janos miekkailee ulkoministeri Giorgakiksen kanssa siitä, kumman ministeriö osallistuu paremmin "terrorisminvastaiseen sotaan" ja siitä, kumpi on USA:lle hyödyllisempi!!)

Mahdollisen uuden imperialistisen Irakin-vastaisen sodan suurin vastakaiku tulee olemaan koko kaaoksessa olevalla alueella ja varsinkin jos Sharon yrittää käyttää tilannetta hyväkseen edetäkseen Palestiinan-vastaisissa etnopuhdistussuunnitelmissaan. Tuleva räjähdys ei koske vain palavaa Palestiinaa vaan sitä Israelin jälkeen toiseksi tärkeintä perinteistä amerikkalaisen hegemonian pilaria arabialaisessa idässä, Saudi-Arabiaa, jossa jännitteet ovat jo jonkin aikaa kasvaneet ruokkien saudien bin Ladeniakin.

Seurauksia itse maailmanlaajuiseen kapitalismin kriisiin ei lainkaan voi aliarvioida. Seuraukset öljyn hintaan kaatavat öljyä ja petrolia kansainvälisen talouslamatendenssien tuleen, jotka tendenssit olivat olleet voimakkaita varsinkin 11.9. kynnyksellä. Ja vielä uhmaava 700 miljardin dollarin saudi-investointien poissiirto tulee vaikuttamaan amerikkalaisen finanssipääomaan niin, että niistä tulee vastaavanlaisia niiden kanssa, jotka kohdistuivat eurooppalaiseen ja japanilaiseen teollisuuspääomaan, jotka olivat öljypakotteiden aiheuttamina Jom Kippur -sodassa 1973.

Tällaiset ongelmat askarruttavat pääoman huippupiirejä ja hajottavat niiden linjoja, jopa Amerikassa, jopa republikaanisessa puolueessa, jopa Bushin hallituksessa (Powell vastaan Rumsfield). Erityisesti EU:ssa ja varsinkin Saksassa huolestuneisuus ja sodanvastaisuus yhdistetään tapaukseen, että Euroopan talous on riippuvaisempi öljyvirroista ja Lähi-idän energialähteistä verrattuna amerikkalaiseen, ja mikä tahansa sekasorto tällä tasolla aiheuttaa dramaattisia seurauksia varsinkin lamatendensseihin, jotka ovat jo jonkin aikaa olleet kehittymässä. Muutoinkin terävimmät ja tarkkanäköisimmät eurooppalaiset porvarilliset piirit näkevät, ettei Irakin-vastainen sota, kuten edeltänyt Afganistanin-sotakaan, liity al-Qaidan joukkotuhoaseisiin tai sitä tukeviin terroristeihin, vaan Amerikan täydellisen kontrolliin strategisesti öljyrikkaalla alueella, joka ulottuu arabialaisesta idästä entiseen Neuvosto-Keski-Aasiaan ja Kaukaasiaan. Se, joka kontrolloi energialähteitä, tulee omaamaan niiden kontrollin lisäksi mahdollisuuden entiseen neuvostoalueeseen sekä invaasiomahdollisuuden Kiinaan ynnä kiistämättömän yleismaailmallisen hegemonian kylmänsodanjälkeiseen maailmaan. Tältä kannalta, olkoon lopulta eurooppalaisten osallistuminen Irakin-vastaiseen invaasioon mikä tahansa, tämä tulee kärjistämään äärimmilleen kaikki imperialisminsisäiset ristiriidat ja EU - USA -välisen kilpailun, kuten myös Venäjä - Kiina -kitkan.

****

Entä kenen vuoro Irakin jälkeen? Iranin? Entä Iranin jälkeen? Kenties Hizbollahin Libanonissa? Entä sen jälkeen? Filippiinien, johon on jo kajottu? Thaimaan, jossa vastikään käynnistettiin yhteisiä amerikkalaisthaimaalaisia "terrorisminvastaisia" operaatioita? Sotaa käyvän Kolumbian? Pohjois-Korean, kummallisen "pahan akselin" osan? "Terrorisminvastainen" sota kehittyy ihmiskunnan vastaisena oikeistoterrorismin sotana, koskee meitä ja uhmaa meitä. Globalisoitunutta barbarismia vastaan täytyy sen uhrien nousta yhdistyneinä maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Ja tulevan maailman sosialistisen vallankumouksen voimien. Tällä hetkellä meidän täytyy järjestäytyä kahteen perusrintamaan:

- kaikkien kansalaisvapauksien puolustamiseen, joita uhmataan ja heikennetään
- Irakin ja sen kansan puolustamiseen ehdoitta imperialistisia tunkeilijoita ja heidän sotaansa vastaan.

-- Savas Michael. Kreikasta suomentaneet D. M. ja E. K.