| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 18.10.2002 |
Terrorismilaki tekee vallankumouksellisista terroristeja
Yleisradion internetuutisten 18.10.2002 mukaan "Hallitus esittää rikoslakiin uutta, terrorismirikoksia koskevaa lukua. Eduskunnan perjantaina saaman esityksen määräysten on tarkoitus tulla voimaan vuoden lopussa."
Terrorismirikoksiksi esitetään tiettyjä erikseen lueteltuja, "terroristisessa tarkoituksessa" tehtyjä rikoksia, jotka aiheuttavat "vakavaa vahinkoa jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle". Rangaistavaa olisi myös terrorismirikosten valmistelu. Terroristiseksi tarkoitukseksi esityksessä lasketaan mm. jonkin valtion hallituksen tai viranomaisen pakottaminen johonkin, maan valtiosäännön tai oikeusjärjestyksen kumoaminen sekä erityisen suuren vahingon aiheuttaminen valtiolle. Yksittäisten terrorismirikosten luettelossa on väkivaltarikosten lisäksi mm. törkeä vahingonteko ja kulkuneuvon kaappaus.
Käytännössä terrorismipykälän lisääminen rikoslakiin pidentäisi tuomioita, sillä terroritarkoituksessa tehdyn rikoksen rangaistusta voitaisiin pidentää kahdella vuodella siitä, mikä on enimmäisrangaistus samasta rikoksesta ilman terroritarkoitusta. Toinen keskeinen käytännön merkitys on sillä, että "rangaistavaksi tulisi myös terroristiryhmän johtaminen, sen toimintaan osallistuminen tai sen rahoittaminen". Terroristiryhmäksi laskettaisiin terroristirikoksia yhteistuumin tekevä vähintään kolmen hengen yhteenliittymä.
Tässä esityksessä hallituksella on kyllä mennyt humalat ja maltaat pahasti sekaisin. Maan valtiosäännön tai oikeusjärjestyksen kumoaminen ei ole terroriteko silloin, kun sen tekevät laajat kansanjoukot. Silloin se on kumouksellista toimintaa. Terrorismipykälät kuitenkin oikeuttavat porvarillisen valtion vangitsemaan ja tuomitsemaan vallankumouksellisten järjestöjen jäseniä jopa ennaltaehkäisevästi, siis jo ennen laajamittaista kansannousua.
Uusien terrorismipykälien jälkeen esim. Marxilainen Työväenliitto laskettaisiin terroristijärjestöksi, sanotaanhan MTL:n säännöissä seuraavaa: "Puolue taistelee kapitalismin kumoamiseksi. Puolueen tavoitteena on, että kansainvälinen työväenluokka ja maailman sorretut ihmisjoukot voittavat ja rakentavat inhimillisen, s.o. ihmisarvoisen kommunistisen yhteiskunnan sosialistisen maailmanvallankumouksen keinoin. Työväenluokka tulee murskaamaan kapitalismin, ja Suomessa kaupunkien ja maaseudun keskiluokkaan kuuluva köyhälistö liittyy taisteluun työväenluokan johdon alaisuudessa. Nämä voimat perustavat vallankumouksellisen työväenhallituksen, joka tukeutuu neuvostoihin ja aseistettuun kansanmiliisiin, vrt. Pariisin kommuunin tapainen valtiomuoto. Tämän taistelun organisoiminen on MTL:n välittömimpiä tehtäviä."
Vallankumouksellisen työväenhallituksen perustaminen Suomeen tottavie aiheuttaisi "vakavaa vahinkoa valtiolle" ja kumoaisi "maan valtiosäännön ja oikeusjärjestyksen" nimittäin porvarillisen valtion, pienen vähemmistön väkivaltakoneiston. Kansan enemmistön etujen mukaisen yhteiskunnan luominen vaatii sitä. Siispä vuoden 2003 alussa kuka tahansa MTL:n ja muiden vallankumouksellisten järjestöjen jäsen Suomessa on lainsuojaton ja vaarassa joutua syytetyksi terrorismista.
Terrorismipykälät Suomen rikoslaissa eivät ole mikään suomalainen keksintö. Ylen uutisen mukaan "Hallituksen esitys liittyy EU:n puitepäätökseen terrorismirikosten torjunnasta. Uusien määräysten on tarkoitus tulla voimaan kaikissa EU-maissa tämän vuoden lopussa." EU:ssa terroristijahdiksi naamioitu kansalaisten ja etenkin vallankumouksellisten vainoaminen paitsi terrorismilaeilla myös käytännön sortotoimilla on pisimmällä Kreikassa. Espanja on varmistanut hyvän kakkossijansa mm. kieltämällä baskien itsenäisyyttä ajavan Batasuna-puolueen toiminnan. Jokohan Suomessakin pian joudutaan toimimaan maan alla?
Terrorismiluvun lisäämistä rikoslakiin ei siis vielä ole eduskunnassa käsitelty. Kaikkien kansalaisoikeuksien kaventamisesta huolestuneiden järjestöjen ja puolueiden tulisi taistella näitä yhteiskunnallisia vapauksia rajoittavia lakiuudistuksia vastaan mm. mielenosoituksin ja käsittelemällä aihetta sodanvastaisissa tilaisuuksissa, joita järjestetään eri puolilla maata 24.10.
Teemu Luojola
Yleisradion uutinen terrorismilaeista http://ww2.yle.fi/pls/show/page?id=208133.