Presidentti Lula IMF:n asiamies
Brasilia ei välty kriisiltä ja kansannousulta

Lokakuussa käytiin presidentinvaalit Amerikan toiseksi suurimmassa valtiossa Brasiliassa. Tätä Etelä-Amerikan jättivaltiota johtamaan nousi Työväenpuolueen (Partido de los Trabalhadores, PT) presidenttiehdokas Luiz Ignacio da Silva, jota yleisesti Lulaksi kutsutaan. Ensimmäisellä kierroksella vain hieman alle puolet äänistä saanut Lula korjasi toisella kierroksella 62 prosentin potin. Niin sanottu radikaalivasemmisto, etenkin "Porto Alegren kansa" ja attakilaiset, ovat juhlineet Lulan vaalivoittoa demokratian ja inhimillisyyden voittona globalisaatiosta, mutta asia ei kuitenkaan aivan näin ole.

Aiemmin tänä vuonna tiedotusvälineissä peloteltiin Lulan ja Työväenpuolueen voiton merkitsevän karmaisevia aikoja suurpääomalle ja kansainvälisille sijoittajille, kun ennustettiin Lulan keskeyttävän ulkomaanvelan maksun ja suuntaavan resursseja Brasilian kansan toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamiseen. Kuitenkin mitä lähemmäksi vaalit tulivat, sitä vähemmän näitä pelkoja esitettiin, ja jo vaalien ensimmäiseen kierrokseen mennessä Työväenpuolue oli sopinut Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa, ettei se keskeytä ulkomaanvelan maksua. Imperialismin pelot osoittautuivat tältä osin aiheettomiksi, mutta samalla särkyivät myös vasemmiston haavekuvat Lulan pyrkimyksistä ajaa brasilialaisten asiaa.

Lulan toisella kierroksella saamat 52 miljoonaa ääntä eivät olleet yksinomaan muutosta kaipaavan kansan tahdon osoitus, vaan Työväenpuolue oli tietoisesti kerännyt taakseen kannatusta myös porvarillisilta tahoilta, pankkiirien puolueilta ja teollisuuspiireiltä. Tämän kannatuksen saaminen luonnollisesti vaatii lehmänkauppoja ja työväenpuolueen ideologisista tavoitteista luopumista, ja itse asiassa ehtona Lulan vaalivoitolle olikin se, että hän jatkaa käytännössä samaa politiikkaa kuin edeltäjänsä, toisin sanoen suosii kansainvälistä suurpääomaa ja keinottelijoita sekä alistuu IMF:n ehtoihin.

Näiden lehmänkauppojen luonne paljastuu jo siitä, että Lulan varapresidenttiehdokkaana oli oikeistolainen José Alencar, työläisiä riistävänä liikemiehenä tunnetuksi tullut. Kun vaalivoittonsa iltana Lula voitonjuhlissaan kohotti varapresidenttinsä käden ilmaan, ele ei ainoastaan ollut saamatta suosionosoituksia, vaan yleisö suorastaan vihelsi epäsuosionosoituksena muuten painostavan hiljaisuuden vallitessa, raportoi Buenos Airesissa ilmestyvä Clarín 29.10. Sen sijaan, että Lula olisi noussut presidentiksi kansan "syvien rivien" etujen ajajaksi ja muutoksentekijäksi, suurpääoman onnistui lehmänkauppojensa avulla sitoa Brasilian kansa ja Työväenpuolue kannattajineen oman mielivaltansa alaisuuteen.

Lula siirtynyt IMF:n ja keinottelun kannalle

Mikä sai Työväenpuolueen ajautumaan IMF:n syliin? Paitsi tietenkin epätoivoinen pyrkimys saada enemmistö, on tilanteeseen vaikuttanut myös yleismaailmallinen tilanne. Jo vuosien ajan Brasilian Työväenpuolueen kaltaiset reformistiset "vasemmistolaiset" ja demokraatit ovat julistaneet taisteluaan globalisaation epäoikeudenmukaisia piirteitä vastaan — erottamalla ne globaalin kapitalismin materialistisesta, so. tuotannollisesta ja teknisestä perustasta.

Nyt maailmantilanne tarjoaa kuitenkin koettavaksemme paitsi globalisaation epäoikeudenmukaisuuden myös koko globaalin kapitalistisen järjestelmän vararikon ja lähestyvän romahduksen. Kun kapitalistinen järjestelmä romahtaa, myös näiden "vasemmistolaisten" oma asema kapitalismin puolustajina romahtaa sen mukana. Tämä tilanne on ajanut Työväenpuolueen suoraan IMF:n syliin ja sen politiikan toteuttajaksi sekä unohtamaan kaiken globalisaationvastaisen retoriikkansa. Tilanteessa, jossa Työväenpuolueen on valittava Argentiinan kansannousun ja IMF:n riistopolitiikan välillä, se pitää IMF:ää pienempänä pahana.

Tähän asti, kuten mm. Argentiinan, Turkin ja muidenkin maiden kohdalla, IMF on vaatinut Brasilialta valtiontalouden ylijäämää ulkomaanvelan maksamiseksi. Tämä on kuitenkin käymässä mahdottomaksi, kun edes suuret imperialistiset EU-maat eivät yllä ylijäämään, ja IMF onkin ottamassa käyttöön uuden politiikan: se suosittelee Brasilialle alijäämäistä budjettia. Tietoisena siitä, että ylijäämäisen budjetin tavoittelu johti Argentiinassa vararikkoon ja että vararikko odottaa myös suuria EU-maita, jos nämä pyrkivät ylijäämään, yrittää IMF välttää vastaavaa vararikkoa ja sitä seuraavaa kansannousua Brasiliassa.

IMF:n uskollisena juoksupoikana Lulan suunnitelmiin kuuluukin sijoittaa valtiollisten eläke- ja työttömyysvakuutuskassojen kassat pörssikeinotteluun. Eläkekassan rahat on tähän saakka suunniteltu sijoitettavaksi yhteiskunnalliseen asuntotuotantoon, ja yhdessä työttömyysturvan maksamiseen suunniteltujen työttömyysvakuutusrahojen kanssa nämä rahat sijoitetaan nyt osakkeisiin — mikä tuskin helpottaa Brasilian miljoonia köyhiä millään lailla. Jopa valtion kehityspankin rahat sijoitetaan keinotteluun! Kaiken tämän Lula tekee sen jälkeen, kun maailman merkittävimmän kaivosyhtiön Vale do Rio Docen eläkerahasto on ilmoittanut menettäneensä kolme miljardia dollaria laskevien osakekurssien vuoksi.

Taloudellinen ja poliittinen kriisi väistämätön

Lulan sitoutuminen IMF:n politiikkaan on kuitenkin varsin lyhytnäköistä. Brasilian vuotuinen maksuvalmius on laskenut kymmeneen miljardiin dollariin, mutta valtionvelan vuotuiset maksuerät ovat jo 40 miljardin dollarin suuruiset. Yhtälö on mahdoton edes yhdeksi vuodeksi. Kun porvariston perinteiset puolueet eivät enää kyenneet hallitsemaan Brasilian kansaa, alentui Lula tähän tehtävään, mutta hänenkin hallituksensa päivät ovat jo etukäteen luetut, kuten ovat Argentiinan presidentin Eduardo Duhalden, joka kaikessa suhteessa on samanlainen antisankari kuin Lula (ainut ero on se, että vasemmisto kautta maailman ylistää Lulaa mutta moittii Duhaldea, mikä on tietenkin varsin epäjohdonmukaista).

Kuvaavaa Lulan tuhoon tuomitusta hallitustaipaleesta on se, että Työväenpuolue saavutti vaaleissa vain yhden ainoan kuvernöörinpaikan. Vielä kuvaavampaa on se, että Työväenpuolue menetti kuvernöörinpaikkansa Rio Grande do Sulin maakunnassa sekä pormestarinpaikan Porto Alegren kaupungissa, vaikka juuri Porto Alegren ja Rio Granden hallituksia on pidetty Työväenpuolueen lippulaivoina ja tulevan valtakunnanhallituksen mallina. Itse asiassa Työväenpuolueen tappio Porto Alegressa on epäluottamuslause koko kaupungin nimellä kulkevalle maailman sosiaalifoorumiliikkeelle, jonka globalisaationvastainen retoriikka on ajautunut umpikujaan.

Työväenpuolueen julkinen takinkääntö juuri presidentinvaalien aikana, maailmantalouden alamäki sekä Brasilian väistämätön vararikko johtavat suoraan siihen tilanteeseen, jonka Työväenpuolue pyrki välttämään kääntymällä IMF:n puoleen: Brasiliaa odottaa Argentiinan kaltainen kriisi ja kansannousu. Vaikka Työväenpuolue onkin toistaiseksi sitonut Brasilian työväenluokan ja köyhälistön porvariston ja IMF:n politiikkaan, avaa nykyinen tilanne työläisten silmät ja tuo uusia mahdollisuuksia taisteluun ihmisyyden, hyvinvoinnin, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Brasilian työläisten, työttömien, maattomien ja köyhälistön on juuri nyt rakennettava kapitalisminvastaista joukkoliikettä, joka ei taivu lehmänkauppoihin. Argentiinan kansan taistelu on oivana esimerkkinä, eikä historia tule antamaan brasilialaisille muutakaan tietä.

— Teemu Luojola