Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
30.11.2002

 

Argentiinan mallin mukaisesti
Korttelikokouksia Kreikassakin

 

Sunnuntai 3. marraskuuta jää historiaan Ateenan asukkaiden ensimmäisenä massiivisena kansankokousten päivänä. Tavalliset kansalaiset kokoontuivat, keskustelivat ja panivat toimeen tekemiään päätöksiä itse.

 

Yli 500 lähekkäin asuvaa ihmistä kokoontui Filopapou-kukkulalle keskustelemaan arkeologisten alueiden yhdistämisestä huolehtivan osakeyhtiön päätöksestä sulkea elintärkeä ja alueen ainut virkistysalue turismin tarpeita varten ennen vuoden 2004 olympialaisia. Alueen asukkaiden aloite oli ennen sitä kaikunut viranomaisten kuuroille korville, ja tämä oli suututtanut kuntalaisia, jotka alkoivat vaatia kaiteen poistamista. Äänestettyään yksimielisesti kaiteen poistamisesta ihmiset eivät tyytyneet odottamaan viranomaisten toimia, vaan ryhtyivät oitis kaatamaan häpeän kaidetta itse.

Kaide, joka oli 250 metriä pitkä ja joka oli kiinnitetty maahan betonin ja teräsmetallin avulla, kaatui kansan tahdon edessä, ja kansalaisten aplodit kaikuivat koko suuren kaupungin keskustan alueella.

Asukkaiden oikeudenmukainen ja dynaaminen vastaus miltei viimeisen keskustassa kaikkien vapaasti saavutettavissa olevan alueen pitämisestä kaupallistumisen huuman ulkopuolella antaa kansalaisaktivismille uudenlaista merkitystä. Ihmiset kokoontuvat valtuutettujen edustajiensa ohi ja toteuttavat suoraa vaikuttamista vastoin liike-elämän ja byrokraattien tahtoa.

Filopapoun alueen asukkaiden esimerkki ei jäänyt yksittäistapaukseksi. Perässä tuli muita alueita, joilla oli eri tyyppisiä ongelmia, mutta joiden asukkaat hoksasivat, että tämä taistelumuoto tuottaa välittömiä tuloksia. Iliupolis on alue, jonne paikallinen energialaitos haluaa rakentaa korkeajännitemuuntoaseman, jonka asukkaat näkevän vaarantavan kansanterveyden. Yli 2000 ihmistä kokoontui ja päätti, että he tulevat laittamaan itseänsä alttiiksi muodostamalla ihmismuurin aseman perustamisen estämiseksi.

Moshatossa 800 ihmistä kokoontui protestoimaan uuden raitiovaunureitin aiheuttamia ympäristötuhoja vastaan, ja satoja ihmisiä on sotajalalla eri kaupunginosissa matkapuhelinverkkojen uusien jättiläisantennien aiheuttamia terveysriskejä vastaan. Sadat ihmiset katkaisevat usein uuden lähiliikenteen junien kulkua, koska näkevät, että tämä rakennetaan suurella rahalla ja että se palvelee viime kädessä ainoastaan olympialaisten tarpeita.

Seuraavaksi nämä kaikki liikehdinnät suunnittelevat toimintansa koordinoimista ja laajempien elimien perustamista, joissa asukkaat voisivat pohtia tehokkaampia taistelumuotoja kansalaistottelemattomuudelleen.

Näin ollen on syntynyt massiivinen kansalaisliike, joka on ottamassa ohjat omiin käsiinsä. Projekti, joka vahvistaa kansalaisten tietoisuutta ja itsetuntoa, on tullut jäädäkseen. Tämä olisi hyvä esimerkki Suomeenkin, jossa kunnat tekevät tänä päivänä erittäin taantumuksellisia päätöksiä kuntalaisten selän takana.

— Dimitris Mizaras