Talouden synkät luvut

Mennyt joulu merkitsi Amerikassa ja Euroopassa tiukkaa joulua kulutuksessa ja rahan käytössä. Molemmissa tulevan sodan mahdollisuus ja epävarmuus työpaikoista sekä tulevaisuudesta ovat pakottaneet kuluttajat miltei "boikotoimaan" markkinoita. Yhdysvalloissa, jossa kulutuksen osuus BKT:sta on 2/3, pankkien arvion mukaan jouluhuuma oli huonoin 30 vuoteen. Vastaavia uutisia tulee Euroopastakin, etupäässä Englannista, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta.

Mihin talous on menossa? Näin kysyy New York Timesin Paul Krugman harvinaisen pessimistiseen sävyyn. Kuten jo vuosi sitten kirjoitimme: "Kupla on puhkeamassa". Nyt voimme entistä suuremmalla varmuudella väittää sen toteutuneen. Alituinen korkojen lasku ei ole tuottanut tuloksia. Luotonanto kasvoi hetkeksi, kun kuluttajat rohkaistuivat ostamaan asuntoja. Siitä huolimatta elpyminen ei käynnistynytkään. Uutiset työpaikkojen supistuksista lamauttavat kaiken. Japanissa korot ovat edelleen nolla prosenttia, eikä investoiminen käynnisty edes ilmaisella pääomalla.

Vuonna 2000 oli USA:ssa 55 prosenttia enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin edellisenä vuonna. Tänä vuonna heistä 800 000 jää ilman mitään korvausta.

Eläkejärjestelmä on sidottu pörssiin. Siksi osakkaiden arvonlaskun myötä monet, varsinkin iäkkäät työntekijät menettävät mahdollisuutensa ihmisarvoiseen eläkkeeseen. Kulutuksen myönteinen kehitys voisi kääntää tilanteen parempaan suuntaan, mutta ylivelkaantuneilla kuluttajilla ei ole siihen riittäviä edellytyksiä. USA:n keskuspankilla ei ole enää paljon liikkumavaraa koronlaskun suhteen. Jäljellä ovat näin ollen enää sotahaukat. Samanaikaisesti öljyn hinta on noussut reilusti yli 30 dollariin tynnyriltä. Donald Rumsfield vakuuttaa USA:n pystyvän samanaikaisesti käymään kahta sotaa, mutta kukaan porvarianalyytikko ei uskalla ennustaa tilannetta, jossa epävakautta olisi yhtä aikaa niin Lähi-idässä kuin Venezuelassakin. Merkittävänä lisäongelmana Yhdysvalloissa pidetään osavaltioiden budjettivajeita. Osavaltioiden taloudet ovat pahimmassa kriisissä sitten 1930-luvun, arvioi Budjetin ja politiikan prioriteettien keskus. Kun liittovaltio ei tule avuksi, ainoa keino lisärahoituksen saamiseksi on verotuksen kiristäminen köyhien ja keskituloisten osalta. Paul Krugmanin mukaan se taas on tällaisessa tilanteessa epätoivoinen teko. Köyhiä tullaan rankaisemaan leikkaamalla koulutuksen ja terveydenhuollon menoja. Kysyttäessä onko mitään toivon kipinää vastaa tämä tunnettu ekonomisti pessimistisesti: "minimaalista".

Sodastako pelastus?

Nopea menestys Irakin sodassa voisi johtaa jyrkkään öljynhinnan laskuun. Imperialismi kuvittelee laskua jopa 15 dollariin tynnyriltä. Se romuttaisi Venäjän talouden. Mutta mitä sota maksaa? Weil-yliopiston talousasiantuntija W. Nordhaus senaatin tutkimuksiin nojaten toteaa, että sota tulee maksamaan 100 miljardista 2000 miljardiin dollariin. Arvioon on sisällytetty mahdollisuus jopa kymmenen vuoden miehitykseen Irakissa. Sotaoperaatiot maksavat 50 miljardia dollaria, jos sota loppuu nopeasti muutamassa päivässä. Kovan vastarinnan mahdollisuus nostaa "hintaa" 140 miljardiin dollariin. Afganistanin invaasio maksoi 13 miljardia dollaria. Edellinen persianlahden sota vuonna 1991 maksoi vain 80–100 miljardia, erona oli vain se, että sen kustannukset rahoittivat alueen valtiot, varsinkin Saudi-Arabia ja Kuwait. Nyt kustannustaakka jää Yhdysvalloille, koska EU:n jäsenmaat, etupäässä Saksa, ovat ilmoittaneet haluttomuutensa osallistua kustannuksiin. Tietenkään senaattia ja W. Nordhausia ei askarruta kysymys ihmishengistä lainkaan. "Lohduttivatko nämä luvut teitä", kyselee Paul Krugman; eivät ainakaan minua, vastaa hän retorisesti samassa artikkelissaan. —DM