Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
11.10.2006, 4.36

 

Seitsemänkymmentä vuotta stalinismin inkvisitioista

Vuonna 1938 Stalinin kätyrit tiedottivat pokkana, että vallankumouksen sankari Trotski oli suunnitellut Kirovin murhan, jonka oli sittemmin organisoinut Leninin toverit Kamenev ja Zinoviev. Kolmikolla oli tarkoitus murhata tämän jälkeen muitakin hallituksen jäseniä ja sabotoida maan tavaratuotantoa ja -kuljetuksia. Kaikki tämä oli muka tapahtumassa tiiviissä yhteistyössä Gestapon kanssa ja tavoitteena oli Hitlerin voitto tulevassa sodassa. Syytetyt olivat tunnustaneet tekemänsä rikokset, jonka jälkeen heidät teloitettiin oitis.

Syytetyt olivat kovan luokan bolshevikkeja, jotka olivat osallistuneet tsaarin kaatamiseen. Heidän panos sosialismin rakentamisessa oli merkittävä. Miten tällaiset persoonat voivat muuttua yhtäkkiä työväestön pettureiksi? Byrokratian pyrkimykset vakiinnuttamaan omaa asemaansa kestivät toistakymmentä vuotta. Vuodesta 1936 lähtien tämä uhka alkaa toteutua ja prosessi päättyy Moskovan oikeudenkäyntisarjan päättymisen ja Espanjan sisällissodan teurastamisen myötä. Ensimmäinen oikeudenkäynti jäi historiaan nimellä "Kuudentoista oikeudenkäynti". Tällä tavalla vallankumous eliminoi omia lapsiaan. Neuvostoliiton eristäytyminen maailman vallankumouksesta nosti stalinismin pintaan ja tämä omalla vuorollaan tukahdutti tietoisesti maailman vallankumouksen vahvistaakseen asemaansa. Ennen vuotta 1939, juuri ennen Hitlerin hyökkäystä joukko stalinismin provokaatioita tasoittivat tietä NL:n heikentämiseksi.

Todennäköisesti Kirov oli eliminoitu Stalinin käskystä koska hän oli alkanut kerätä liian paljon vaikutusvaltaa Leningradin alueella. Ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen seuraavien kahden kuukauden aikana teloitettiin lyhyiden oikeusprosessien jälkeen satoja ihmisiä. Vuosien 1936-38 välillä käynnistettiin kolme suurta oikeusprosessia, elokuussa '36, tammikuussa '37 ja maaliskuussa '38. Paitsi että koko vanhojen bolshevikkien sukupolvi oli tapettu, myös punainen armeija "mestattiin" murhaamalla sen johdon parhaimpia upseereita. Vallankumousvuoden bolshevikkipuolueen Poliittisen Toimikunnan jäsenistä Lenin koki luonnollisen kuoleman, Stalin jäi eloon ja kaikki muut teloitettiin lukuun ottamatta muutamia, jotka tekivät itsemurhan. Uhrien keskuudessa Zinovievin ja Kamenevin lisäksi on sellaisia nimiä kuin Buharin, Rikov, Tomski, Piatakov, Smirnov sekä Rakovski, joka rakensi kommunistisia puolueita Bulgariassa, Romaniassa ja Ukrainassa. Johdon ohella vuosina 1937-38 sen ajan virallisten tietojen mukaan karkotettiin tai teloitettiin 1,3 miljoonaa ihmistä, suurin osa heistä kommunisteja. Tätäkin suurempi määrä ihmisiä tuomittiin vankeuteen. Terrori ja pelko vallitsi kaikkialla. Siperia oli täynnä vankileirejä, gulageja.

Stalinistisen totalitarismin oikeustaju perustui siihen, että todistusaineeksi käytettiin ainoastaan uhrien omat julmalla tavalla kiskotut tunnustukset. Tuhansien osanottajien muka salaliittolaisten syyllistämiseksi ei löytynyt yhtään käsin kosketeltavaa todistusta, ei yhtään heidän syyllisyytensä todistavaa asiakirjaa. Aina kun sellainen on yritetty sepittää tulos oli naurettava, kuten Piatakovin Oslon matkan osalta. Syyttäjän mukaan Piatakov oli tavannut Trotskin eräässä Kööpenhaminan hotellissa. Hotelli, jossa väitettiin Piatakovin tavanneen Trotskin, oli purettu 15 vuotta aikaisemmin ja norjalaiselle lentokentälle, johon hänen koneensa muka laskeutui, ei ollut laskeutunut koneita moneen kuukauteen. Tunnustamaan kieltäytyneet uhrit teloitettiin salaa, useimmiten ilman oikeudenkäyntiä tai muutaman minuutin oikeusprosessin jälkeen.

Ensimmäisen oikeusprosessin kansiot ovat luetteloitu aakkosjärjestyksessä. Niiden luku on 38 kun syytettyjä oli 16. Vielä 22:lla ihmisellä oli tarkoitus käydä oikeusprosessia läpi, mutta nämä eivät koskaan ilmestyneet tuomarin eteen. Vuoteen 1940 mennessä puolueen vuoden 1917 keskuskomiteasta kaikki ne, jotka eivät ehtineet kuolla olivat teloitettu. Puna-armeijan puhdistuksissa eliminoitiin 35-40 tuhatta upseeria, joista 80 prosentilla oli ainakin everstin arvo. Kun Neuvostoliiton oli tunnustanut vain 30 maata, suurlähetystöjä oli tilastojen mukaan puhdistettu 48 maassa. Maailmansodan aattona NL:n lähettiläitä ei ollut Washingtonissa, Tokiossa, Varsovassa eikä paljon muuallakaan. Salaisen poliisin komentaja Jezovin sähkeessä Kirgisian GPU:n pomolle lukee: "Teille on annettu tehtäväksi 10 000 kansanvihollisen eliminoiminen. Raportoikaa teloituksista".

Vuonna 1939 Neuvostoliitossa eli 600 tuhatta kaivos- ja 900 tuhatta rautatietyöläistä. Samanaikaisesti vartijoiden ja salaisen poliisin määrä oli 2,1 miljoonaa. Luku ei pidä sisällään NKVD:n työntekijöitä, jotka kuuluivat ulkoministeriöön. Kun Hitlerin sotilaat olivat saartamassa Leningradia ja Moskovaa, neljännesmiljoona miestä NKVD:n valiojoukoista oli keskitysleireillä varioimassa vankeja. Vuoden 1935 rikoslaissa sallittiin kuolemanrangaistustuomio jopa 12-vuotiaille lapsille. Stalinin kätyrit lännessä perustelivat tätä sillä, että "lapset NL:ssa kypsyvät aikaisemmin". Arkistoista käy ilmi, että tämän ikäiset lapset olivat tunnustaneet perustaneensa salaliittoja, jotka harjoittivat vakoilua Gestapon hyväksi.

Monet länsi Euroopan intellektuellit kehuivat Stalinin oikeusprosesseja "oikeustieteen jalokiveksi". Ehkä nämä tulivat tähän johtopäätökseen lukemalla Buharinin puolustusasianajajan kommentin oikeudelle: "Toveri tuomarit! Faktat ovat niin selvät, että puolustuksella ei ole syytä, miksi olisi eri mieltä syyttäjän kanssa. Mitä tulee moraalisiin seikkoihin, syyttäjän puhe oli niin tyhjentävää, että puolustus tuntee tarpeen allekirjoittaa sitä auliisti".

Dimitris Mizaras

Huom! Tämä kirjoitus on toinen kuuden artikkelin sarjasta. Muut osat ovat. Osa 1: Vuosi 1906 Osa 3: Espanjan vallankumous. Osa 4: NL:n Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksesta 50 vuotta. Osa 5: Unkarin poliittisesta vallankumouksesta 50 vuotta. Osa 6: Kapitalismin restauraation epäonnistuminen ja tämän päivän näköalat.